Siirry pääsisältöön

1050. Yhdysvallat ei häviä milloinkaan – Yle TV 1 klo 22.10

     Kosmologi Kari  Enqvist väitti lähes tosissaan kollegalleen Valtaojalle Yle Teemalla, ettei ihminen katoa maapallolta milloinkaan. Ihminen on kehittynyt sellaiselle älylliselle ja tekniselle tasolle, että massatuhojenkin jälkeen jäljelle jäävä populaatio jatkaa matkaa eteenpäin yhä paremmin metodein. Enqvist ei uskonut Valtaojan vastaväitettä, että jokainen eliölaji on aina tuhoutunut muutamassa kymmenessä miljoonassa vuodessa.

     Yhdysvalloille on soitettu monella äänellä kuolin kelloja syystä ja toisesta. Maa ei ole kuitenkaan sortunut demokratiansa ongelmiin, ei rikollisuuteen, ei valkoisten osuuden jatkuvaan pienentymiseen, ei maanhanmuuttoon, ei saasteisiin, ei sotiin, ei mihínkään.

     Tänä iltana TV 1:ssä on huumeiden vuoro sorruttaa maata perikatoon. Näin ei tapahdu, koska huumeet muodostavat vain projekti-USA:n yhden stykkeen panna asioita eteen päin, saman kaltaisella tavalla kuin  toisen maailmansodon antama valtava talousruiske maalle.

     Todennäköisesti Yhdysvallat nyt edustaa Enqvistin peräänkuuluttamaa älyllistä ja teknistä tasoa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *