Julkilausumaton
periaate oli, että lakkautettavien keskusvirastojen tilalle perustettaville kehittämiskeskuksille
ei annettu riittävästi toimivaltaa ja resursseja hoitaa hallinnon ohjausta. Tämä
johti siihen, että poliittiset ministeriöt suoraan tulosohjasivat aluehallintoa,
mikä oli kyseenalaista vallan kolmijaolle. Tällöin suurena vaarana oli, että ministeriö
valmisteli sellaisia lakeja, joita sen oli mukava ja helppo toimeenpanna ottamatta
huomioon yhteiskunnan kokonaistarpeita. Nämä periaatteet olivat myös ristiriidassa
miniteriöiden koon pienentämisen kanssa, koska miniteriön operatiiviset ohjustehtävät
vaativat lisähenkilökuntaa.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti