Siirry pääsisältöön

1082. Muuttuvat ilmiöt – muuttuva kokoomus

     Maissa on menossa aina monia suuria ja pieniä yhteiskunnallisia prosesseja poreilevia ilmiöitä, jotka muuttavat myös maan poliittista kenttää. Suomi ei ole poikkeus tästä.

     Kokoomuksen odotetaan saavan suuren vaalivoiton seuraavissa eduskuntavaaleissa.

     Tässä yhteydessä pitää mainita, että  kokoomuksen taustalla toimiva epävirallinen vaikutusvaltainen ”Suomi Ryhmä” on vuosi kymmeniä laillisesti laatinut visioita, strategioita ja toimenpiteitä kokoomuksen vallan kasvattamiseksi. Se ymmärtää ja osaa valjastaa median eri keinot tähän tarkoitukseen. Kysymys on osaamisesta, jota muilla puolueilla ei ole samassa määrin kuin pääministeripuolueella.

     Kokoomusjohtoinen Yle luovutti kuin tyhjästä rahapelin arvontoja mainos-TV:lle. Perinteinen, pääosin köyhälistöön kuuluva, suuri lottokansa kärrättiin näin maikkarin ääreen toviksi. Lukuisat kokoomusta lähellä olevat mediajulkkikset ovat keränneet satoja tuhansia twitter-seuraajia, joista valtaosa saattaa äänestää kokoomusta. Tahti vain kiihtyy. Taiteilija Cheek on Stubb fanittajanaan levittänyt hurmoshenkistä billy grahammaista ilosanomaa nuorisolle. Paljon mediassa huomiota saanut Suomen koripallon Susi-Jengi on leimallisesti oikeistolainen. Nuoriin vetoava angy birdsit vievät monen  käyttäjiensä salaisia ajatuksia menestyviin oikeustolaisiin alan esikuviinsa.

     Kokoomuspiirit siis näyttävät saaneen yliotteen modernin ja jatkuvasti kehittyvän median  eri käyttömahdollisuuksista mielipidevaikuttajina.

     Tämä voi olla kohtalokasta keskustalle ja perussuomalaisille. Niiden on kiireen vilkkaan ryhdyttävä pontevaan vastaiskuun. Mutta kun kyse on moniuloitteisen media-alan  osaamisesta käyttää osin arvaamattomia yhteiskunnallisia ilmiötä ja moderneja mediakeinoja kannatuksen lisäämiseen, tehtävä on enemmän kuin  haastava.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *