Itävalta on valinnut toisen tien sevvyityäkseen lamasta. Maassa työttömyys on alle 5 prosenttia.
Suomen pitää seurata samankaltaista tietä.
Velkarahaa eitavita,kun Suomen Pankin siirtää taseestaan mijardi euroa ensi vuoden budjettiin infrastruktuurien investointeihin, kuten homekouluhin, rataverkkoon ja teihin. Sipilän esittämän rahaston avulla saadaan toinen merkittävää työntövoima uusien yritysten luomiselle ja menestymiselle. Näissä elvitystoimissa ei velkarahaa tarvita lainkaan.
Sipilän esitys on erinomasinen, sillä rahaston siipien suojassa voi syntyä ehkä tuhat uutta menestyvää yritystä. Tässä yhteydessä on turha pelätä paluuta valtiojohtoisuuteen. Rahaston hallinnon ja johdon pitää olla määrätietoinen,ammattitaitoinen,innostava jajohtamipätevä, ei poliitikkovetoinen. Hyviä startuppeja potkitaan ylös ja huonot ulos.
Katainen sanoo vain Sipilän esitykselle, että hyvää toteutamme sen vain toisella tavalla. Millä tavalla? TEKEsin luutuneiden kaavojen mukaanko?
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti