Yhdysvalloilla on yli 400 salaista maanalaista virastoa urkkimassa kansalaisiaan ja liittovaltioiden sheriffit apuna ilmiantajina. Ilmiantotietojen avustajina toimivat myös lukemattomat suuryritykset. Päivässä rekisteröidäänkin 1,5 miljardia urkintatietoa. Ei tämä ole harmoonista rauhallista työtä, vaan hallinnon sisällä on kilpailu siitä, mikä taho urkkii eniten, synkimmin ja salaisimmin presidentin puuttumatta asiaan.
USA on pumpannut biljoonia dollareita vuosisatojen aikana eri finanssikonsepteilla eri maanosiin. Näitä dollareita se saa takaisin yhtä helposti kuin nälkäinen pihvinsä mäkkäristä myymällä dollarimaihin oblikaatiota ja painamalla lisää dollareita. Sen ei tarvitsee huolestua velkaantumisestaan sentin vertaa, koska maa painaa yksinoikeudella seteleitä globaaliin jakoon, missä se aika, jossa setelirahoitus kulkee tiensä päähän on loputtoman pitkä, toisin kuin Euroopassa.
USA on tänä päivänä painanut satoja keissiä devalvaatiolta suojassa pöhöttyneitä dollareita, maksanut miljardeja dollareita palkkaa kybervaikoilutyössä raataneille, lähettänyt ammuslennokkeja ns. terroristien kotien aamutaivaalle, pyörittänyt kymmeniä tuhansia kameroita skannaamassa autojen rekisterimumeroita, synnyttänyt ensi kertaa enempi ei-valkoisten lapsia kuin valkoisten, antanut koulutusta eri puolilla maailmaa kymmenille tuhansille terroristin vastaisille taistelijoille, tuonut miljardeja tonneja liuskeöljyä jalostamoihin teollisuuden energiaksi.
Tätä maata ei pysäytä enää mikään.
Mutta sitten muistin päivän vuosien takaa. Olin auringon noususta laskuun pohtinut sitä samaa asiaa. Siinä on USA:lle vastaus.
Se on kylmä, vailla moraalia, ei mitään uskonnollista kiihkoilua, ei hermoilua. Se ei edes odottanut tilaisuuttaan. Sitä ei kiinnosta voitot eikä tappiot. Sillä ei ole suunnitelmia. Täysin välinpitämätön tyyppi, mutta sillä on logiikka. Se menee mihin haluaa. Se näkyy, jos tahtoo.
Se on hirvittävä tyyppi. Sen edessä dollari laskee katseensa. Se ei välittä ihmishengistä mitään. Onko se hullu? Ilmastomuutos. Ei se vaani, se vain on.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti