Sitran yliasiamies Mikko Kosonen oli A-studion haastattelussa aiheesta miten Suomi saadaan jaloilleen.
Hän mainitsi toimenpiteinä mm. suuria kysymyksiä käsittelevät foorumit yhteisten näkemysten hiomiseksi. Hän piti tärkeänä, että hallituksen iltakoulua kehitetään ja valtioneuvostonkanslia resurssoidaan, jotta se voi laatia vaihtoehtoisia yhteiskuntapoliittisia linjauksia. Hän korosti myös visioiden ja strategioiden aikaansaamista ohjaamaan kehitystä, poikkihalinnollisen yhteistyön parantamista irti siiloajattelusta, hyvien käytäntöjen soveltamista ja kuntien rahoitusjärjestelmien uusimista
Nyt kun hallitus on päättänyt rakennepaketista, jossa on kymmeniä alakohtia, olisi pikimmin päätettävä yksityiskohtaisesta toteuttamisprotokollasta, sillä järjestään hallituksen vähääkin monimutkaisemmat hankeet ovat kaatuneet toteuttamisesta lipsumiseen.
Herää kysmys, miksi muutoksia ei saada aikaan, vaikka tiedetään mitä pitää muuttaa? Prof. Kassila sanoi haastattelussa kuukausi sitten, että elokuvan heikkouden syynä yleensä aina on huono käsikirjoitus. Onko myös näin rakennepaketissa?
Kassilaa mukaillen rakennepaketin käsikirjoitushan kertoisi, kuka tekee, työn ja työnvaiheiden tulokulmat, missä järjestyksessä ja yhteistyössä pakettin osiot tehdään, milloin, kuka on onnistunut ja kenen pitää petrata ja ennen kaikkea, millaisesta lopputuloksesta veronmaksajat saavat nauttia.
Loppujen lopuksi kyse saattaa olla suomalaisista asenteista?
Aikaansaamisasenne ei voine lähteä muusta kuin kulttuurin vähittäisestä muuttumisesta. Voisiko Suomi lähteä kokeilujen tielle ja kouluttaa otoksen yhdestä nuoresta sukupolvesta totellisiksi toteuttajiksi peruskoulusta lähtien? Silloin pitäisi mm. painottaa suullista ja kirjallista esitystaitoa, väittelyn, kommunikoinnin ja argumentoinnin merkitystä ja sitä, että ihminen pystyy mihin vain hyvään, jos haluaa.
Näin voitaisiin testata löytyykö suomalaisilta globaalin tason aikaansaajia.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti