Tilaaja-tuottaja-malliin näyttää kohdistuvan yhä suuremmassa määrin odotuksia julkisen sektorin tuottavuuden kohottamisessa.
Mallia on käytetty sekä näennäismarkkinoilla, kuten viranomaisorganisaation ja liikelaitoksen sisällä, että vapailla markkinoilla, kuten terveydenhoidossa (jonojen lyhentämiset) ja vanhushuollossa, jne.
Mallin käyttäminen sisäisillä markkinoilla ei tietenkään tuo kuin normaalit toiminnan tehostamisedut, jotka voidaan saavuttaa muillakin toimenpiteillä, kuten sisäisten tuotteiden ja palvelujen määrittämisellä sekä hyvällä kustannuslaskennalla ja seurannalla. Kyse ei siis ole kovin uudesta asiasta.
Sen sijaan kun kyse on vapaille markkinoille menemisestä, tilanne muuttuu radikaalisti. On aivan eri asia, kun Helsingin Energia soveltaa sisäisessä toiminnassaan tilaaja-tuottaja-mallia, kuin Helsinki kilpailuttaa bussiyhtiöitä.
Markkinoilta tilaamisessa onkin monta mutkaa: on mm. tiedettävä kuka tilaa, mitä ja millä pätevyydellä, miten kilpailutetaan ja valvotaan palvelujen laatua, jne. Miten esimerkiksi yksityisen päivähoito- tai dementiakodin toimintaa valvotaan riittävän tehokkaasti?
On myös vakavasti kysyttävä, onko julkinen sektori kypsä täysin vapautumaan käyttötarkoituksiin sidotuista budjettiraameistaan vapailla markkinoilla operoimiseen. Ei ainakaan nykyisellä kuntarakenteella.
Tästä on yhtenä esimerkkinä erään länsirannikon kaupungin sosiaalitoimen dementiapotilaspaikkojen kilpailuttaminen, jossa sekä tilaajaa että ostajaa oli edustamassa sama henkilö, valitun tuottajan vielä saadessa julkista tukea.
Nyt kun kestävyysvajeen aikana vaaditaan julkisen sektorin tehostamista ja supistamista perusteina markkinalähtöinen tilaaja-tuottaja-malli ja yksityistäminen, pitäisi kertoa, mitä niillä tarkoitetaan.
Jos edelleenkin julkinen sektori olisi maksaja, hyödyt ovat vain tuottavuushyötyjä, ja siksi suhteellisen pieniä. Jos kyse on siitä, että nyt veronmaksajille ilmaisia tai verovaroin tuettuja palveluja siirretään markkinoille veronmaksajan itsensä kokonaan maksettaviksi julkinen sektori ainakin supistuu.
Edessä häämöttää täydellinen sekamelska, jos markkinatielle lähdetään nykyisin eväin, sillä edessä on samanaikaisesti tuotteistamisen, hankintatoimen, kilpailuttamisen, laadun- ja kustannusvalvonnan hallinta sekä uuden hallintokulttuurin omaksuminen, jossa julkishallinto tulee ulos nykyisistä budjettiraameistaan ja -säännöistään markkinoille. Kaiken tämän taustalla odottaa vielä sote- ja kuntauudistus.
Julkisen sektorin tilaaja-tuottaja-mallin laaja käyttö vaatii kovan luokan konserniohjausta. Valitettavasti vain ei ole konsernja eikä ohjausta.
1.9.2013
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti