Siirry pääsisältöön

1723. Yksinäisyys on vankila

      Tuoreen OECD-tutkimuksen mukaan olemme yksi maailman onnellisimmista kansoista. Optimisti voi sanoa tämän olevan luonnollista, koska meillä on toimiva yhteiskunta ja sen palvelut pelaavat, koulutus on maailmankuulu laadustaan ja tuloksistaan, luonto on puhdasta ja kaunista ja juuri ilmestyneen selvityksen mukaan meillä ollaan tyytyväisiä asumisen tasoon.

      Jokin on kutenkin pielessä tarkasteltaessa yksinäisiksi itsensä tuntevien määrää. Heitä on 400 tuhatta aikuisiässä olevaa.

     Tämä koskee etenkin vanhempia naisia. Selityksenä on esitetty heidän miehiä pidempi elinikä ja leskeydestä ja toimintarajoitteisuudesta johtuva elämänpiirin kapeutuminen. Vanhusten vaietut itsemurhaluvut hätkähdyttävät. Niitä tapahtuu noin 180 vuodessa.

    Toinen yksinäisten ryhmä on aikuiset nuoret. Kilpailu, työttömyys, koulunkäyntipaineet, osattomuuden tunne, masennus ja kaverien puute ylläpitävät eristäytymistä omiin ympyröihin. Tämä luo spiraalimaisen kierteen yksinäisyyden kasvamiseen häpeän ja kelpaamattomuuden kokemisen lisääntyessä.

     Ykinäisyys on yhtä tappavaa kuin tupakka (Henrietta Grönlund, Jukka Murto Yle aamu-tv 23.11). Se aiheuttaa sairausriskin kasvua, stressiä, uni- ja hormoonitoiminnan häiriöitä, sydänoireita ja vastustuskyvin laskua.

     Syyksi tällaiseen yksinäisyyden aiheuttamaan negatiiviseen umpikujaan  joutumista mainitiut asiantuntijat mainitsevat ihmisen laumaeläimen luonteen. Kun lauma hylkää, privitiivi tasolla koetaan jäävän saaliiksi. Jos näin on, se merkitsee tappavaa hälyytystilaa.

     Hakeutuminen tapahtumiin ja sosiaalisiin verkostoihin auttaa ratkaisevasti yksinäisyyden tunteen lievittämisessä.
       

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *