1728. Opiskelijat leikkauspenkillä

     Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen sopivan julkea kirje ei ollut alkusoitto yliopistojen resurssien alasajoon. Se vain vahvisti tunnetasolla käsitystä, että politiikojen puuttumisella yliopistojen sisäiseen toimintaan on melko rajalliset mahdollisuudet. Päinvastoin se muistutti lähinnä Tiger panssarivaunun ohjekirjaa.

     Sen sijaan yliopistojen budjettileikkauksilla on suuri toimintaa lamauttava vaikutus. Kun esimerkiksi Helsingin yliopiston joutuu supistamaan budjettiaan noin 100 miljoonalla eurolla ja 1200 henkilötyövuodella, Lappeenrannan teknillinen yliopisto 130, Akatemia 10 miljoonalla eurolla, Tekes 100, jne, kyse ei ole selkään taputtelemisesta, vaan kurilinjan piiskansivalluksista. Tämän hallituksen apparistisen kirveslinjan otti esiin rohkeasti myös kirjallisuuden Finlandia palkinnon voittanut Laura Lindstedt kiitospuheessaan heittäen korulauseet sivuun. Hän kärjisti.  - Uusliberalistisen ideologian narratiivissa rikkaiden pöyiltä varisevat murut putoavat  köyhän suuhun.

     Hallitus uskoo kaikille tasolle ulottuvan kilpailun tehostavan yliopistojen toimintaa. Kilpailu elementti alkaa yliopiston johtokunnasta. Siltä odotetaan suureten ulkopuolisten rahoittajien hankkimista. Kilpailu ulottuu pieneen tutkijaan, joka värkkää Lehtori Ainilalan opastuksella nimitutkimusta koskevalle väitöskirjatyölle apuraha Koneen säätiöltä. Sama toistuu ylhäältä alas jatkuvana rahoituksen kerjäämisprosesseina. On menty jo niin pitkälle, että ulkopuolisen rahoituksen saamiselle on laadittu oma tulosmittarinsa.

     On toki myönnettävä, että kilpailu on tuonut puhtia toimintaan ja tuottanut määrällisesti enemmän tutkimusraportteja.  Joissain tapauksissa laatukin on parantunut. Mutta sitä ei voi sivuttaa, että rahoituksen hankkimiseen tuhlautuu aikaa, mikä on tietenkin pois tutkimus- ja opetustyöstä. Vähintäänkin yhtä suuri ongelma on rahoituksen epävarmuuden aiheuttama henkinen kuormitus. Se laskee vääjäämättä motivaatiota ja intoa itse päätyöhön tutkimukseen opetukseen.

     Kilpailun levittäytymisen lisäksi yliopistoja huolettaa hallituksen tendenssi ohjata toimintaa käytännön sovellutuksien aikaan saamiseksi. Tämä on talouselämän rattaiden pyörittämisen ja laman nujertamisen kannalta ymmärrettävää ja jopa osin hyväksyttävää. Mutta ajan mittaan se voi johtaa tilanteeseen, josta hallitus itse kiihkeästi varoittaa velan otossa: siinä tulee pää vetäjän käteen eli mistä maailman kuuluisia sovellutuksia otetaan, kun tutkimukset loppuvat.

     Se mitä hallituksen nyt pitäisi tehdä on, ottaa yliopistojärjestelmän alueellisen rakenteen uudistamiseen nykyistä jämäkämpi ote.  Kyseessä on jättihanke, jota yliopistot eivät voi itse tehdä, koska on luonnollista, että kukin yliopisto katsoo uudistusta omien silmälasiensa läpi.