1718. Yle downshiftaa

    Taide on yhteiskunnalle vaarallista. Tätä osoitti aikoinaan Stalinin loppumaton mielenkiinto kaikenlaisia kulttuurihenkilöitä ja heidän teoksiaan kohtaan. Vasta kolmeanella kuulemalla hän hyväksyi 1941 Sostakovitsin Leningrad sinfonian. Sosatakovitsin jazzin harrastusta Stalin piti rämpytysmusiikina.

      Ylen aamu-tv tänään näytti, millaisesta mahdista nyt on kyse, jos kirjallisuus ja teatteri päästetään toimimaan vapaasti autoritäärisessä valtiossa. Onneksi miellä on vapaus, muttei komentovaltiota.

     Ohjelmassa kirjailija Hotakainen kertoi uusimman kirjansa esittelyssä ”Henkireikä”, että jokainen suunnittelee tappoa, mutta vain yksi prosentti toteuttaa sen. Hotakaisesta ja muista provosoijista voidaan todeta, että se mitä ihmisten päässä liikkuu, eivät edes heidän kaltaiset pääse käsiksi ja yhden prosentin sijasta tässä yhteydessä pitäisi puhua promillen sadas osista.  Taiteilijoille sallitaan tällainen kärjistys.

     Samassa lähetyksessä näyttelijät Teppo Airaksinen ja Iina Kuustonen kertoivat draama komedia sarjan ”Downshiftaajat” taustoista ja juonen käänteistä. Siinä bulevardielämää viettänyt perhe joutuu muuttamaan Vantaan Koivukylään. Sarjan mukaan tästä avautuu ammottava totuus köyhään lähiöelämään.

     Hotakainen tunnustaa reilusti, että hänen kuvauksensa on vain mielikuvituksesta lähtenyt näkökulma.  Downshiftauksen kirjoittaja Timo Varpio on saanut Airaksisen ja Kuustosen mukaan ainekset teokselleen hänen matkustaessa bussissa Itä-Vantaan kautta Porvooseen. Hänelle oli täysi yllätys matkalla itään nähdä vilauksia, miten tavallinen kansa elää.

     Ehkä Hotakainen itsekin voisi todeta, että hänen ja Varpion teoksen välillä on valtava näkökulmaero. Hän kuvaa mielikuvituksen pohjalta. Varpio kertoo yllätyksestä, jonka hän näkee esplanadi–ihmisenä, mitä tavallisen rahvas puuhaa.

     Varpiota ei voi moittia horisonttiharhastaan. Päinvastoin se paljastaa yleisellä tasolla päättäjien ja eliitin irtautumisen köyhälistön askareista. Huonosti toimeentulevien joukon kasvaessa välimatkan merkitys vain suurenee.

     Kun matkustaa vain taksin tai virka-auton kyydissä vuoden, luonnon lain varmuudella todellisuus arjesta unohtuu niilläkin, jotka ovat lähtöisin neljännen kvartaalin yhteiskuntaluokasta. Tälle ei voi mitään, ihminen on sellainen. Puhetta kyllä riittää, mutta teot puutuvat.