Siirry pääsisältöön

. 3843. Muutos on kehityksen ainoa välttämätön edellytys

Ehkä kaikkien aikojen tiivistys muutoksen puolesta on Bertoltilta. Brechtin tokaisu. – Mikä on, ei pysy. Muutos on siis välttämättömyys. Kaikki muutokset eivät tietenkään ole kehitystä. Ikävimmin tämän kokee vakavasta sairaudesta kärsivä henkilö, jonka tilanne vain pahenne päivä päivältä, toisaalta lohduttavasti se voi enteillä myös paranemista.  Teemaan ei ole hyödyllistä kytkeä maailman kaikkeutta, mutta sen verran täytyy mainita, että jos universumissa muutos loppuu, jäljelle ei jää kuin äänetön pimeys. Siitä ei voida sanoa, onko se edes ääretöntä, koska mitään ei ole.
Jo pääsisi soten kanssa aamupalalle, se osaisi kertoa muutokselle muutamia yleispäteviä syitä. Ensiksi muutoksen pakottaa historia, lyhyt tai pitkä. Edellisestä hyvä esimerkki on Itävallassa 1900- vuosisadan vaiheessa syntynyt art nouveau taidesuuntaukseen kuulunut sessionismi. Se edustajat kerta kaikkiaan kyllästyivät keisarin ja valtion taidetalon sanelemaan ainoaan sallittuun koristeellisen konservatiiviseen tyylilajiin perustamalla vapautta, irrottelua ja seksialisuutta ilmentävän kuva- rakennustaidemuodon. Se kyllä lopahti nopeasti. Jälkimmäisestä kelpaa esimerkiksi Venäjän vallankumous, jossa vanha oli tullut tiensä päähän suistamalla maan sekasortoon ja kurjuuteen, siis ei edistystä.

Toiseksi muutoksen voi aiheuttaa ongelma. Tässä kohta sote nyökyttelisi innokkaasti. – Nykysysteemi ei pelitä, vaan vaaditaan valtava reformi, jolla ei näyt olevan maalia näköpiirissä
Kolmanneksi innovaatiota on pidetty kaikkina aikoina väkevinä muutoksen ajurina. Digitalisaation mahdollisuudet ovat tästä luonteva esimerkki.

Neljäntenä ja ehkä elinvoimaisin ja hedelmällisin muutoksen momentum lähtee paremman tulevaisuuden tavoittelusta. Siina kytkeytyy kauniisti yhteen vain ihmiselle luotu ominaisuus katsella kauaksi tulevaisuuteen. Tähän liittyy valitettavasti filosofinen ongelma: Tulevaisuutta ei ole, on vain tämä hetki. Mutta tämän saivartelu saa nopeasti sote-seuralaiselta lähtöpassit, kun tämä muistuttaa ilmastomuutokseen hidastamisen välttämättömyydestä.

     

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *