Siirry pääsisältöön

1162. Borgin ja Vartiaisen raportti pöytälaatikkoon

     Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen esitti taannoin blogissaan työvoiman tarjonnan kasvattamista, maahan muuton lisäämistä ja työmarkkinoiden joustavoittamista kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi. Tuekseen mielipiteelleen hän ottaa Ruotsin kokemukset.

     Vartiaisen näkemys on ekonomistin näkökulmasta on oikea. Kun panoksia listään, tulosta syntyy, vaikka osumatarkkuus olisikin  huono. Toinen puoltava argumentti hänen ajatuksilleensa on, että maahanmuuton lisääminen ja työelämän joustot ovat meidän itsemme päätettävissä hyvinkin nopealla aikataululla ja varmalla tavalla, jos niin halutamme.

     Ruotsin entinen valtiovarainministeri Andres Borg ja Juhana Vartiainen alkavat laatia raporttia, millaista talous- ja finanssipolitiikka Suomen uuden hallituksen tulisi harjoittaa. Hiljattain Pj. Sipilä on vaatinut, että Suomen virkamieskuntaa tulisi vähentää noin 111000:lla henkilöllä.

     Tulevan pääministerin Sipilän vaatimus on sikäli vakava, ettei sitä voi torjua olan kohautuksella. Suuri henkilöstön vähentämisvaatimus tuleekin sisältymään Borgin ja Vartiaisen raportiin mitä todennäköisemmin. Tämän demarit tulevat nielemään poskipäät tiukoilla, muta nielevät, jos saavat lupauksen päästä hallitukseen. Tässä tilanteessa Soinin porukan  hallitukseen tulo saa hidasteen maahantulon runsastumiselta. Se voi olla taas kokoomukselle kohtalokasta, jos perussuomalaiset ovat lipumassa takaovesta kokoomuksen tilalle hallitukseen.

     Ruotisissa on ollut vallassa sama oikeistoblokki vuosikausia. Se on pystynyt ajamaan työvoiman riittävää tarjontaa ylläpitävää politiikkaa. Jos meillä lähdettäisiin yhtä radikaalille tielle, se tarjoaisi yhdelle suurelle oppositiopuolueelle, vasemmistoliitolle ja vihreille voimakkaan aseen harjoittaa väkevää oppositiopolitiikkaa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *