Siirry pääsisältöön

1161. USA:n ja EU:n kauppasopimimus ja veroparatiisit

     Yhdysvaltain ja Euroopan unionin välisten TTIP-neuvottelujen tavoitteena on saada  laaja ja monipuolinen vapaakauppasopimus. Se koskee mm. investointeja niiden suojaa investoijalle ja tilanteita estää kansallisin demokraattisin keinoin investointien toteuttaminen.

     Samaan aikaan kun kauppaa vaputetaan, ympäri maailmaa on 82 salaajamaa kärkenään Sveitsi lähellä Euraapan unionin maantieteellistä keskipistettä. Lähellä tätä toimii myös yksi EU:n perustamaista ylpeä veroparatiimaa Luxemburg. Yhdysvalloilla on oma Svetsinsa Delaware.

     Veroparatiisimaissa on noin 20 biljoona dollaria kätkettynä verokarhujen ulotumattomiin. Nyt muutamat suomalaisetkin kärrävät salkuissaan piilorahojaan verosanktion rajapyykiksi muodostuneen vuoden 2014 takia Suomeen.

     Hyvä kauppamoraali istuu keveänä ja iloisina kyyhkyläisenä salissa kauppajohtajien harteilla heidän allekirjoittaessa suuria kauppasopimuksia, mutta kyyhky lehahtaa tiehensä mustan verovilppikorppin hyökätessä saliin. Meitä ei valjasteta, se raakkuu.

     Nyt olisi oikea hetki nostaa neuvottelupöydälle veropatiisimaiden verotusta vääristävä toiminta keskellä Yhdysvaltain ja Euroopan unioin kauppa-alueita ja lopettaa se. Lopettaa se, vaikka kuinka tämä puraisisi kummankin sopijaosapuolen kättä. Jäljelle jäävien paratiisisotureiden kädet on myös sidottava pikilangalla ja jalkapohjat tervattava.
Haavat paranevat nopeasti.  Käytön puutteasta puhtaana säilyneet omat-tunnot tulisivat vieläkin puhtaimmiksi. Se oli erinomainen asia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4011. Miksi maahanmuuttaja raiskaa

Lyhyt vastaus on, että siksi kuin suomalainenkin. Mutta miksi maahanmuuttaja raiskaa kantaväestöön kuuluvaa useammin, vaatii tarkempaa selitystä?  Asiaan otti kantaa Yle Novosti-tv:ssä rikosoikeuden taannoin professori emerita Terttu Utriainen. Hänen mukaansa joka neljäs tai viides raiskaus on ulkomaalaistaustaisen tekemä. Määrä on häkellyttävän suuri yliedustus tältä tyhmältä. Ulkomaalaistaustasinen raiskaa keskimäärin kahdeksan kertaa useammin kuin suomalainen Utriainen esitti syyksi yllättävän silottelevan tekijän: tällaista sattuu, kun samaan aikaan suuri joukko jouten olevia nuoria miehiä on läjä päin kasassa. Ylen a-studiossa väestöliiton Nina Zardkarami ja kansanedustaja Nasima Razmyar selittävät eroa kulttuuritekijöillä. Esimerkiksi Irakissa mies voi lähteä seuraamaan kiinnostuksensa kohteena olevaa naista kotiovelle osoitteen selville saamiseksi. Suomessa tällainen on vainoamista, siis rikos. Samassa ohjemassa esitettiin OPTUPA:n vuoden 2020 tilasto, jossa ilmeni esimerkik...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *