Tunnettu tosiasia on, että kertomalla vain tosiasiat ei
synny hyvää romaania. Ei vaikka väliin panisi
sideosia elävöittämään ja luomaan yllätyksiä tekstiin.
Kjell Vestö on aiemmin osoittanut romaaneillaan olevansa ei
pelkästään faktojen ammattilainen, vaan myös luova kertoja, joka pystyy
yksityiskohtien kautta kuljettamaan lukijaa läpi yhteiskunnallisten murrosten
arjen eläminen ympärillään. Romaani Missä kuljimme kerran on polttava tarina
sisällissodan murhenäyistä ja kuinka ne
pakottivat ihmiset valitsemaan puolensa. Tapa, jolla romaani kertoo eri
yhteiskuntaluokkien törmäyksistä ja toistensa sietämisestä on kiduttavan
tarkka. Moraaliset kannanotot eivät synny sanoista vaan teoista
Pohjoismaisen kirjallisuuspalkintoon yltänyt Vestön uusin
romaani Kangastus 38 ” on enteellinen kuten nimensäkin. Meillä harvoin on
kuvattu niin todellisuuspohjaisesti, mutta samalla pelottavan myyttisesti
tunnelmia ja tapahtumien kulkua ennen Hitlerin ryöstöretkiä juuri ennen Suomen
talvisotaa.
Romaani Missä kuljimme kerran saattaa tuntua nuoremmista
lukijoista jossain määri etäiseltä, mutta ”Kangastus 38” kiinnostaa
nuorempiakin. Olivathan heidän isovanhempansa silloin nuoria soittaen ajan
hittejä rannoilla. Nyt gramofoni on vain vaihtunut iPad’in
Vestön kerronta on paikka paikon julmaa olematta silti väkivaltaista
ja suoraa olematta naivia. Paikoin se pysähtyy hetkeksi kuin miettiäkseen missä
mennään kuvamaan Munkkivuoren talojen yksityiskohtia.
Sen luettuaan jää omituiseen olotilaan. Se ei ole pelottava eikä
julma. Se on pikemminkin odotustila kuin olotila. Mitä tapahtuu todella
seuraavaksi.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti