Tunnettu tosiasia on, että kertomalla vain tosiasiat ei
synny hyvää romaania. Ei vaikka väliin panisi
sideosia elävöittämään ja luomaan yllätyksiä tekstiin.
Kjell Vestö on aiemmin osoittanut romaaneillaan olevansa ei
pelkästään faktojen ammattilainen, vaan myös luova kertoja, joka pystyy
yksityiskohtien kautta kuljettamaan lukijaa läpi yhteiskunnallisten murrosten
arjen eläminen ympärillään. Romaani Missä kuljimme kerran on polttava tarina
sisällissodan murhenäyistä ja kuinka ne
pakottivat ihmiset valitsemaan puolensa. Tapa, jolla romaani kertoo eri
yhteiskuntaluokkien törmäyksistä ja toistensa sietämisestä on kiduttavan
tarkka. Moraaliset kannanotot eivät synny sanoista vaan teoista
Pohjoismaisen kirjallisuuspalkintoon yltänyt Vestön uusin
romaani Kangastus 38 ” on enteellinen kuten nimensäkin. Meillä harvoin on
kuvattu niin todellisuuspohjaisesti, mutta samalla pelottavan myyttisesti
tunnelmia ja tapahtumien kulkua ennen Hitlerin ryöstöretkiä juuri ennen Suomen
talvisotaa.
Romaani Missä kuljimme kerran saattaa tuntua nuoremmista
lukijoista jossain määri etäiseltä, mutta ”Kangastus 38” kiinnostaa
nuorempiakin. Olivathan heidän isovanhempansa silloin nuoria soittaen ajan
hittejä rannoilla. Nyt gramofoni on vain vaihtunut iPad’in
Vestön kerronta on paikka paikon julmaa olematta silti väkivaltaista
ja suoraa olematta naivia. Paikoin se pysähtyy hetkeksi kuin miettiäkseen missä
mennään kuvamaan Munkkivuoren talojen yksityiskohtia.
Sen luettuaan jää omituiseen olotilaan. Se ei ole pelottava eikä
julma. Se on pikemminkin odotustila kuin olotila. Mitä tapahtuu todella
seuraavaksi.
Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa. Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin. Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa. Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...
Kommentit
Lähetä kommentti