Tunnettu tosiasia on, että kertomalla vain tosiasiat ei
synny hyvää romaania. Ei vaikka väliin panisi
sideosia elävöittämään ja luomaan yllätyksiä tekstiin.
Kjell Vestö on aiemmin osoittanut romaaneillaan olevansa ei
pelkästään faktojen ammattilainen, vaan myös luova kertoja, joka pystyy
yksityiskohtien kautta kuljettamaan lukijaa läpi yhteiskunnallisten murrosten
arjen eläminen ympärillään. Romaani Missä kuljimme kerran on polttava tarina
sisällissodan murhenäyistä ja kuinka ne
pakottivat ihmiset valitsemaan puolensa. Tapa, jolla romaani kertoo eri
yhteiskuntaluokkien törmäyksistä ja toistensa sietämisestä on kiduttavan
tarkka. Moraaliset kannanotot eivät synny sanoista vaan teoista
Pohjoismaisen kirjallisuuspalkintoon yltänyt Vestön uusin
romaani Kangastus 38 ” on enteellinen kuten nimensäkin. Meillä harvoin on
kuvattu niin todellisuuspohjaisesti, mutta samalla pelottavan myyttisesti
tunnelmia ja tapahtumien kulkua ennen Hitlerin ryöstöretkiä juuri ennen Suomen
talvisotaa.
Romaani Missä kuljimme kerran saattaa tuntua nuoremmista
lukijoista jossain määri etäiseltä, mutta ”Kangastus 38” kiinnostaa
nuorempiakin. Olivathan heidän isovanhempansa silloin nuoria soittaen ajan
hittejä rannoilla. Nyt gramofoni on vain vaihtunut iPad’in
Vestön kerronta on paikka paikon julmaa olematta silti väkivaltaista
ja suoraa olematta naivia. Paikoin se pysähtyy hetkeksi kuin miettiäkseen missä
mennään kuvamaan Munkkivuoren talojen yksityiskohtia.
Sen luettuaan jää omituiseen olotilaan. Se ei ole pelottava eikä
julma. Se on pikemminkin odotustila kuin olotila. Mitä tapahtuu todella
seuraavaksi.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti