Koulutus
oli suuri mahdollisuus sekä operatiiviselle että strategisen johtamiselle, koska
koulutuksella annetut opit ohjasivat kenttähenkilöstön päivittäistyötä. Tätä oikeusministeriön
pitäisi miettiä, kun se pohtii tuomareiden kouluttamista.
Vai
oliko niin, että ministeriö oli jäävi kouluttaman tuomareita? Mielenkiintoinen oli
myös havainto ministeriöiden ylimmän johdon ja osastojen johdon tulostavoitteiden
asettamisessa tapahtuneessa kehityksessä.
Aiemmin
ministeriöiden ylimmän johdon tavoitteet syntyivät poimimalla osastojen keskeiset
tavoitteet yhteen. Nyt oli kuitenkin vahvoja näyttöjä, että ylin johto asetti strategioita
ja tulostavoitteita, jotka ohjasivat osastojen toimintaa ja koko hallinnonalan toimintaa.
Eli oli olemassa strategioita, jotka eivät noudattaneet osasto- ja sektorijakoa.
Tämä
lisäsi tarvetta uudistaa ministeriöiden sisäisiä toiminta- ja johtamismalleja. Nyt
oltiin jotenkin hämillään näissä kysymyksissä. Ministeriöt, jotka olivat siirtyneet
linjajakoon, olivat muuttamassa takaisin osastojakoon toimistoineen.
Moni
ministeriö kampaili suuruutensa kanssa ja oli vahvoja paineita siirtää operatiivisia
tehtäviä ministeriön alaisiin hallintoyksiköihin. Ilmeisesti tämä avaisi myös mahdollisuuksia
ministeriöiden rakenteiden uudistamiselle.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti