Siirry pääsisältöön

570. Koululla on väliä



Turun yliopiston Osmo Kivisen mukaan korkeakoulutukseen päätyvät kahdeksan kertaa todennäköisemmin korkeakoulutetun vanhempien lapset kuin vailla korkeakoulutusta olevien vanhempien lapset. Stakesin Timo Kauppisen mukaan hyvistä lukioista taas tekee hyvän se, että lukio on korkeakoulutetun vanhempien lasten kasauma. Opetushallituksen Jorma Kuuselan mukaan Helsingin lukioiden ylioppilaskirjoituksissa menestymisestä selittää 75 prosenttia vanhempien koulutustaso.

Jostakin syystä tutkijat eivät kuitenkaan ole erityisen kiinnostuneita  selvittämään syvällisemmin, miten vanhempien tausta korreloi koulumenestykseen. Sukupuolisesta jakaumasta kyllä olla kiinnostuneita.

Onneksi meille ei ole vielä virinnyt Ruotsin tapa asettaa olohuoneeseen piano ja kirjahylly virkaa tekeviksi motivaattoreksi.

Kuten  viimeisin pisa-tutkimuskin osoittaa koulun tulevaisuus on joka tapauksessa tyttöjen varassa. He menestyvät poikia paremmin. Lukiolaista heitä jo 57 prosenttia.

Opetushallituksen Elina Lahelman mukaan pitäisi kysyä, ketä ovat ne pojat, jotka eivät koulussa menesty. ”Tietyt maskuliinisuuden ihanteet yhdistettynä tiettyyn yhteiskuntaluokkaan voivat suorastaan sabotoida koulunkäyntiä." ”Kovan" kundin maine ja urheilusankaruus voivat olla arvostetumpia kuin koulumenestys.

Poikien heikommalla menestymisellä saattaa olla yhteys myös siihen, että sallitaanko porukassa yleensä koulumenestys, vai saako siitä turpiinsa.

Voi ihana peruskoulu. Siellä sallitaan erilaisuus ja opitaan toimimaan erilaisten pikkuihmisten kanssa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *