Siirry pääsisältöön

540. Maailman uhat



Radio Classic uutisoi 11.1. 2014, että  viimeisimmän Maailman talousfoorumin talousvaikuttajat listasivat tärkeysjärjestyksen tällä hetkellä suurimmat maailmaan kohdistuvat uhat.

Ne olivat 1. Lähi-Idän epävakaus, 2. Työttömyys,  3. Tuloerojen kasvu, 4. Gyberturvallisuuden riskit ja 5. Ilmastomuutoksen hallinnan toimimattomuus.
Poimitaan listalta tuloerojen ja tytöttömyyden kasvut.

Kiinassa tuloerojen kasvu on huikeinta. Maassa kapitalismille on annettu lähes vapaat kädet. Tämän seurauksena  poliittinen ja liikemieseliitti kasvattavat omaa, lähiomaistensa ja lähipiiriensä vaurautta estoitta. Tämä tapahtuu osin sen kustannuksella, että perinteisiltä talopojilta, jotka luokkataisteluissa säästyivät, viedään puoli pakolla heidän maitaan suurten firmojen tonttimaiksi ja suurteollisuuden metsäpeltomaiksi. Kaupunkiin muuttamiseen tarvitaan lupa. Muutoin ei ”nauttia”  minimaalisista kaupunkieduista. Maa on kohta samassa tilanteessa kun Yhdysvallat: kapitalismi jyrää, demokratia kärvistelee. Venäjä on tunnetuin esimerkki siitä, mitä tapahtui kuin eliitti sai tuotantolaitokset epämääräisillä keinoilla käsiinsä. Siinä tapahtui valtava tulonsiirto kansalta eliitille. Sotshin kisarakentaminen paikallisten kiinteistöjä ”luvatta ja korvauksetta” purkamalla näyttää vain kiihdyttävän omaisuuden uusjakoa.

Saaman kaltainen tuloerojen kasvaminen on menossa muiden muassa Intiassa, Thaimaassa, Indonesiassa,  Philippiiniellä ja Afrikassa.

EU-maiden työttömyys on runsas 12 prosenttia. Afrikan maista on suurta painetta keinoille millä hyvänsä päästä EU-maihin töihin.

Jossain vaiheessa maapallon köyhä luokka kasvaa niin suureksi, että yläluokalta loppuu keinot niiden hallitsemiseksi. Kun köyhille ei riitä työtä, mitä heille tehdään?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *