Siirry pääsisältöön


551. Kesätyöpaikka

Uutisten mukaan ensi kesänä avautuu noin 110 tuhatta kesätyöpaikkaa. Se on hieno juttu. Ainakaan työpaikka ei siihen tyssää siihen, että on liian vähän alan saitteja netissä.  Google-haulla ”kesätyöpaikka 2014” löytyy kymmeniä osoitteita, joista etsiä. Palvelun laatu näyttää poikkeavan melkoisesti. Siis koettu tapa käyttöön: vanhat luotettavat ja tutut saitit. Facebook toimii myös. Kannattaa olla yhteydessä kuntaan ja käyttää omat kontaktit hyväksi..

Monille opiskelijalle kesätyön ansiot ovat hyvä lisä opintojen rahoittamiseen. Vesa Kanniainen Helsingin yliopistosta totesi  tv 3:n illan pääuutisissa, että  nykyinen opintotukijärjestelmä tukee pitkiä epätehokkaita opiskeluaikoja. Tämä on hieman krouvisti tulkittu. Aikana, jolloin opintotukea ei saanut, opinnot saattavat pitkittyä rahapulan vuoksikausia. Täytyi pyytää dekaanilta vuosi kerrallaan opintovapaata ja mennä töihin. Jos vanhemmat pystyivät rahoittamaan, se tietenkin oli hyvää takuulappu. Suurella osalla oli tyytyminen opintolainaan. Täytyy muistaa, että opiskelun aina jokin maksaa. Oppilaitos antaa oma subventionsa ja opiskelija, valtio sekä vanhemmat omat  panoksena. Ei pidä haikailla aikaa: ”kyllä sitä ennen selvittiin ilman tukia”. Se on kerta kaikkiaan buddenbrookkia.

Kun työuria halutaan pidentää ja siinä samalla jouduttaa opintoja, paras tapa on tehdä opintotuesta nykyistä kannustavampi valmistumaan nopeasti. Se olisi kaikille osapuolille edullisinta ja tasapuolista

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *