Keväällä 1995 työ sai kuitenkin kireitä
piirteitä, kun Koojiille ja hänen esikunnalleen selvisi, että tulisin takaisin töihin
maaliskuun alussa, yhdentoista vuoden tauon jälkeen. Keskusteluissa Koojii arveli
minun etääntyneen osaston toiminnasta ja kertoi, että sijaiselleni Jouko Laitiselle
oli muodostunut hyvät ja vakiintuneet tavat hoitaa esikuntapäällikön tehtäviä,
mikä varmaakin oli totta. Minulle kaavailtiin kansainvälisten asioiden teknisiä
kysymyksiä ja kirjastoasioita hoitavan yksikön päällikön tehtävää, mistä kieltäydyn
jyrkästi.
Nykyinen virkani siellä oli vanhan
kaavan mukaan tehty sopimusvirka, jota valtion ei hevin kannattanut lakkauttaa,
koska silloin olisin päässyt täydelle lakkauttamispalkalle velvollisuudetta ottaa
mitään työtä vastaan. Tarkistaessani Akavan lakimieheltä sopimusta hän varoitti
irtisanoutumisesta. Kun hän kysyi, mihin minut sijoitettaisiin osastolla, suutahdin
ja sanoin meneväni hoitamaan hallituksen ja minun välisen sopimuksen mukaisia suunnittelupäällikön
tehtäviä, tai sanokoon hallitus minut irti. Tämä oli tietenkin lapsellista meuhkaamista.
Muutaman viikon kuluttua vankeinhoito-osastolla
alkoi uudestaan pohdinta työkohtalostani, jonka itse olin suunnitellut rauhalliseksi
viranhoidoksi kovatahtisten työvuosien jälkeen eri puolilla hallintoa. Uskoin
nyt voivani saada nukutuksi yöt kunnolla, mitä ei ollut tapahtunut moniin
vuosiin. Työvireyden palauttavien pitkien yöunien vaje oli suuri.
Kommentit
Lähetä kommentti