Syksyllä minulla välähti keksinnön
poikanen maitotölkkien kasaan puristamiseksi. Patentti- ja rekisterihallituksen
insinööri oli jo varoittanut minua asioidessani siellä, että olisi suotavaa ennen
patenttihakemuksen laatimista tehdä jonkinlainen arvio laitteen hyödyistä. Päädyin
tulokseen, että Suomen kaikkien maito- ja piimätölkkien polttamisella voidaan lämmittää
30 000 omakotitaloa. Kyseessä ei ollutkaan pikkujuttu.
Omasta mielestäni laite oli nerokas.
Siinä huuhdeltu maitotölkki asetettiin vaaka-asennossa laatikkomaiseen tilaan ja
kahvasta vetämällä tölkki puristuisi aivan lituskaksi. Lituskat tölkit sidottaisiin
nippusiteellä kahdenkymmenen kappaleen pakkauksiin. Muutamassa viikossa tein piirustukset
ja pikkupatenttihakemuksen.
Kun saavuin suurin toivein ja jo melkein
tehtaan omistajana työvoima- ja elinkeinokeskukseen esittelemään laitettani, naispuolinen
patenttiasiamies veikin minut ensin kahville. Pannessani prototyypin pöydälle nainen
vähän säikähti sen lintupönttömäistä olemusta, mutta rauhoittui, kun siirsin sen
lattialle. Joimme kahvit ja keskustelimme yleisellä tasolla keksinnöllisyyden
yhteiskunnallisesta merkityksestä, minkä jälkeen nainen alkoi epäillä tyhjien maitopurkkien
haisevan pahalta keittiön nurkassa. Yritin vakuuttaa, että huuhtelu poistaisi hajun.
Kommentit
Lähetä kommentti