Maanantaiaamuna menin huolettomana
hallintopäällikön huoneeseen ruskea salkku täynnä tärkeitä papereita, hieman omatunto
kolkuttaen. Kun hänelle kävi selväksi, että hänen eteensä pinoamani paperit
olivat rekisterin diaarin tulosteita, joista näkyi, minä päivänä mikin ilmoitus oli
tullut vireille ja rekisteröity – muutamat ilmoitukset olivat menneet vireille
jo tulopäivänä – hän hämmentyi. Mies meni aivan vakavaksi, kun jatkoin, että kokoomusjohtoisen rekisterin käsittelyajat olivat olleet aiemmin kahdeksan kuukautta, ja kun pidin ihmeenä
noin reipasta toimintaa. Hetken hiljaisuuden jälkeen sanoin välinpitämättömästi,
että valtion tarkastusviraston oli myös syytä tutkia tällaisia raportteja eikä keskusrikospoliisin
puuttuminen asiaan ollut liioiteltua. Kun kunnon keskustelua ei syntynyt hallintopäällikön
hipelöidessä vain korvalehteään, sanoin meneväni laatimaan lopullista selvitystä
tarkastusvirastoon lähetettäväksi.
Sitä kirjoittaessani minun olisi pitänyt
soimata itseäni enemmän kuin soimasin, sillä tekoni ei ollut hyvän
hallintokäytännön mukaista. Miksen kertonut hallintopäällikölle nopeiden käsittelyjen
voivan myös olla aivan laillisia ja hyväksyttäviä asianomaisiin kiirehtimisilmoituksiin
perustuen. Itsesyytökseni häipyvät taka-alalle muistuttaessani itselleni, että prosessia
ohjasi joku näkymätön käsi. Eihän kukaan joutunut syyttömästi kärsimään eikä päässyt
kuin koira veräjästä. Viimeksi ajateltu hymyilytti minua. Seuraavana päivänä Temmeksen
huoneessa, hallintopäällikön läsnä ollessa, kävimme läpi selvitysluonnostani. Siinä
Temmes oli suullisesti myöntänyt sivutoimiluvan Patentti- ja rekisterihallituksen
konsultointiini.
Kommentit
Lähetä kommentti