Siirry pääsisältöön

2823. Mitä me tunnemme toisemme. Tavattiin putkassa

Yritin aamulla tehdä netti Hesarin tarkkaivaisuus testiä. En pääsyt siinä puuta pidemmälle, koska siinä piti lukea tietyn ajan näkyvää testiä ja sen jälkeen muistella, mitä teksti sisälsi. Luki häiriöisenä en ehtinyt lukea testejä kuin puoliväliin ja senkin puutteellisesti.

Joka tapauksessa luin jutun läpi. Siinä nousi esiin käsite tarkkaivaisuuden suuntaaminen. Se on helppo ymmärtää itse kunkin, vaikka jalkapallo-ottelussa seuraamalla jonkin tietyn pelaajan pelaamista. Kykyjen metsästäjille tämä on varmaakin tuttua.

Olen huomannut, että eniten häiritsee selvästi erottuva puheääni. Ilmeisesti ihmisen geeneihin on ladattu voimakkaana erottaa lajitoverinsa sanat ja lauseet. Kaukaisilla esi- äideillämme ja isillämme tämä oli elintärkeää informaatiota vaarasta tai saalista.

Luulen, että keskittymiskykyyn vaikuttaa, kuinka motivoitunut henkilö on tekemään jotain askaretta, työtä tai harrastusta. Työ imaisee sisäänsä. Olen saanut sapiskaa siitä. kun vaimoni tulee ilmoittamaan, että nyt sitten lähdetään, enkä ymmärrä mihin me lähdetään. Vaimo kertoo, että olen jo kymmenen kertaa sanonut, että lähdetään kauppaan ja sinä vain istut kuin tatti.

Omien hatarien havaintoni mukaan tällainen tila voi vallita jokaisessa perheessä, kun joku sen jäsenistä istuu silmät kiinni näyttötaulussa.

Aikoinani urheilussa huomasin, kuinka vaikeaa on keskittyä suurta tekniikkaa vaativaan lajiin.  Moukarin heitossa jo yli 50 metrin kaaressa käsiin ja hartioihin kohdistuva voima voi olla 250 kg (pakovoima). Jos tällaisessa heiton viimeisessä pyrähdyksessä jalka lipeää, huonolla tekniikalla heittävä voi satuttaa pahasti selkään tai nilkkaansa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *