Tämä ei ole moite perusomalaisten pitkäaikaiselle
puheenjohtaja Soinille, vaan yritys kertoa, kun joutuu johtamaan, yhtenä
monista, usealla eri tavalla muotoaan muuttavan kansaryhmän poliittisia
pyrkimyksiä ja niiden ympärille rakennettua puoluetta.
Sotien jälkeen osa kenttäharmaisiin pukeutuneista jäi seisoskelemaan
ja seilaamaan yhteiskuntaan ilman sen kummempaa päämäärä. Pitkin ja poikin
maata, etenkin maaseudulla jolkotteli runsaasti tilapäistöissä pyrähtäviä kulkumiehiä,
jotka aamumulla isännältä rahat saatuaan lähtivät pullon ostoon. Osa evakoista
kuka mistäkin syytä jäi joutomiehiksi. 1960-luvun maaltamuutto lähiöihin lisäsi
irrallisuuden tunnetta. Osa sopeutui ja osa palasi tai muutti Ruotsiin 400000
muun jo maahan muuttaneen suomalaisen perään. Osa palasi Ruotista. Sosiaalinen
kierto ja ihmisten asettumien paikoilleen olivat myllerryksessä.
Tämä karkeasti kuvattu yhteiskunnallinen sosiaalinen prosessi
synnytti tyytymättömyyttä. 40-luvun lopulla ja 50-luvulla oli yleistä, että miesporukat
kerääntyvät sunnuntaisina istuskelemaan rintamamiestalojen kaivonkannsille ja
piharuohikoille naisväen seuratessa väittelyä talon portailta.
Tämä porukka ei kokenut omakseen kommunisteja, SKDL:ää, TPSL:ää,
skogilaisia eikä maalaisliitoa. Koitti Veikko Vennamon hetki ja syntyi Suomen
pienviljelijöiden puolue.
On merkittävää, että tämä Vennamon maagisesti löytämä ja
politiikallaan täyttämä Suomen kansan sosioekonominen railo ulottuu 40-luvulta tähän
päivään saakka, vaikkakin se on mutkitellut, sisältänyt traumoja ja vaihtanut väriään.
Hyvinvointivuosina 1970-1990 railo oli ohut ja välillä se
oli melkein ummessa.
Nyt tilanne on toinen. Nämä joidenkin silmissä joutoihmiset, kuten köyhät, pitkäaikaityöttömät, yleensä valtava määrä työttömiä, eläkeläiset, sairaat,
vähävaraiset lapsiperheet, vanhukset, ovat suutuksissa ja ärtyneitä hallituksen
harjoittaman kuripolitiikan takia. 50-lukuun verrattuna ero on se, että heitä
on paljon, he ovat pysyvä luokka ja he ovat vihaisia.
Sipilä puhuu, että nyt on katsottava uusin innovatiivisin
silmin tulevaisuutta. Lähes sadan vuoden opetus on osoittanut, että innovatiivisuus
ei koske vasemmiston yhdistymistä yhdeksi puolueeksi täyttämään tämä osasottamiksi
jäävein railoa.
Pitemmässä historian katsannossa ei ole kovin merkittävää,
kuinka kauan perussuomalaiset on hallituksessa ja onko Soinilla motivaatiota
uhrata loppu elämäänsä puolueen hyväksi. Todennäköistä on, että Soinilla on
alkaneet pitkät jäähyväiset politiikalle. Tämä hän voi tehdä poliitikon puhtain
mielin.
Tosiasia on, että nykyisellä hallituksen menolla 40-luvulta
alkanut railo vain paisuu vain entisetään käsittäen nyt lähes miljoona köyhää, eläkeläistä ja syrjäytynyttä. Kepu, kokoomus,
vihreät, vasemmisto eikä työläisten demarit heistä juuri piittaa. Puhetta kyllä
riittää.
Tämän railon täyttämiseen tarvitaan perussuomalaisia enemmän kuin koskaan, olkoonkin niin, että tätä poliittista tyhkiötä täyttävien puolueiden nimet tulevaisuudessa saattavat olla mitä vain, lukuun ottamatta vanhoja käpyjä.
Kommentit
Lähetä kommentti