Hyvällä kunnon hokemalla voidaan sanoa, että Suomen energiapolitiikka
on murroksessa. Sen taustalla ovat globaalisesti saavutettu käännepiste kohti
uusiintuvia energiamuotoja, keskipitkän aikavälin muutokset pohjoismaisessa sähkön
tuotannossa ja omat kansalliset erikoisuutemme.
EU:n sähköstrategian neuvonantaja Myckle Schneiderin mukaan
lukemattomat maat ovat uudistaneet energiaohjelmiaan. Kiina panostaa aurinko-
ja tuulienergiaan 83 miljardia dollaria, USA 35 ja Eurooppa 57. Japani on
panostanut vieläkin enempi. Australia on oma lukunsa. Tämä on koko maailman energiaohjelmien
perussuunta. Suomessa luku on noin 1 miljardi.
Ruotsi on ajamassa alas ydinvoima 3000 MW:n verran ja on
varautunut tuomaan Sakasta halpaa sähköä kulutuksen huippujen tasaamiseksi. Englanti
on taas tehnyt Norjan kanssa pitkäaikaiset sopimukset vesivoiman käyttämisestä omien
energiahuippujensa tasaamiseksi.
Nyt siis näyttäisi siltä, että pohjoismaista Suomi ei saisi
reservisähköä, kuin Venäjältä.
Suomi on sitoutunut supistamaan hiilidioksidipäästönsä niin,
että vain Meri-Porin hiilivoimala jää toistaiseksi toimimaan. Haapaveden laitos
jää tehoreserviksi. Tämä ja Loviisan ydinvoimaloiden alasajo 2020-luvun lopussa
merkitsevät noin 3000 MW:n lovea sähkötuotantoomme. Sähköntuotantomme omavaraisuusasteen nostaminen
huoltovarmuussyistä nykyisetä 80 prosentista 100 prosenttiin nostaa
uustuotannon tarpeen yli kahden ydinvoimalan kapasiteetin verran. Tämän tarpeen
tyydyttämiseen tuuli-, bio- ja aurinkoenergialla ei ole mahdollista ainakaan 30
vuoteen.
Niinpä Suomi on ajautunut tilanteeseen, jossa Fennovoiman Pyhäjoki-hanke
on toteutettava tai vaihtoehtoisesti varauduttava noin 30000 MWh:n tuontiin, mikä
on mahdotonta
Samanaikaisesti pienimuotoisen aurinko- ja tuulilaitosten
määrä kasvaa koko kansaharrastukseksi paneelien ja osien hinnan laskun ja innostuksen
takia. Sähköverkoista tule älykkäitä ja monen suuntaisia. Tuuli- ja biosähkön
tuotanto kasvaa ainakin niin kauan, kuin niitä tuetaan.
Näiden tuotantomuotojen kapasiteetin kasvukäyrät pysyvät kuitenkin
vuosikymmeniä valtakunnallisesti, niin matalalla, että nämä laitokset eivät
mitenkään riitä tyydyttämään sitä lovea, joka syntyy Pyhäjoen rakentamatta
jättämisestä, hiilivoimaloiden alas ajosta ja omavarisuuden varmistamisesta.
Jos niitä aletaan tukea tulevan aukon täyttämiseksi, veromaksajat suuttuvat entisestään
Suomen sähköntuotantopolitikka on ajautumassa surkeaan sekasortoon.
Se kuuluisa timing on pielessä. Ajoitus on epäonnistunut, vaikkei Olkiluoto 3:n
käsittämätöntä viivästymistä huomioitaisikaan. Maailmantason kehitys osittaa aurinko
- ja tuulienergian olevan tulevaisuuden valtteja bioenergian seuratessa
kannoilla.
Miksi Suomi sössinyt energiapolitiikansa niin, että meidän
täytyy väliaikaisratkaisuna rakentaa nämä kaksi hidasta, suurta ja massiivista
dinosaurusta (ydinvoimalaa) korvaamaan itse aiheuttamaamme tilapaisistä sähkövajetta?
Kommentit
Lähetä kommentti