Siirry pääsisältöön

1684. Kristittyjä mukaan pakolaiskiintiöön


     USA:n hyökättyä Irakiin vuonna 2003 valtaan nousi shiaa enemmistöinen yhdysvalain tukema al Malkin hallinto. Monet Husseinin shiía sotilasta siirtyivät radikaali- ja terroriryhmiin ja myöhemmin Isikseen. Tästä on alkanut Irakin valtakunnan monivaiheine ja-portainen romahtaminen ja väkivaltaistuminen.

     Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että vallatessaan Irakin, USA:n täytyi pitää hyvin matalaa profiilia kaikissa vähäänkin uskontoon viittaavissa toimenpiteissään, ettei sotaa olisi leimahtunut valkoisten kristittyjen ja tummien muslimien väliseksi sodaksi.

     Sodan laajentuessa Syyriaan siellä on karkeasti ottaen muodostumassa kolme aluetta, joista eteläistä ”miehittää” shiia-arabit, keskistä sunniarabit ja pohjoisessa kurdit. Isis ja muut terroristijärjestöt ovat hämähäkkimäisesti levittäneet lonkeronsa ja väkivaltansa koko Lähi-idän ylle. Ajantasaista kokonaiskuvaa on vaikeaa kenenkään hahmottaa.

     Viimeiset tiedot Venäjän Syyrian pommituksista ja Turkin terroriteoista ovat muovaamassa koko Lähi-itää suureksi katastrofialueeksi, jossa mikään kansaryhmä ei välttämättä ole turvassa.

     Tässä eskaloituvassa tilanteessa pakolaisvirta tulee EU:n vain kiihtymään.

     Soini on kertonut, että Suomi valitsee suoraan Turkin leireiltä kiintiöpakolaisia maahan.

     Tässä yhteydessä on varmaan monelta unohtunut, että esimerkiksi nyky Turkissa on maailman vanhin assyyrialaisortodoksinen kirkkokunta. Vastaavia kristillisiä kirkkokuntia on Lähi-idässä muitakin. Käviväthän apostolit näillä alueilla kiertelemässä.

     Kun EU sijoittaa pakolaisia maihinsa, sen tulisi havaita nämä hädän alaiset kristilliset ryhmät. Se tulisi kohdella näitä kristittyjä samojen sääntöjen mukaan kuin muitakin pakolaisryhmiä. Vaarana on, että nämä kristilliset pienryhmät eivät saa ympäristösään ääntään kuuluville vallitsevassa sekosorrossa ja väkipaljoudessa.
  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *