Siirry pääsisältöön


3034. Siperia opettaa, mutta Kiina toimii

Venäjän vallan aikaan pahat murhamiehet lähetetiin kärsimään rangaistustaan Siperiaan. Kansa sanoi, että Siperia opettaa. Silloin ei tosin tiedetty, että rangaistuksen kärsiminen siellä voi muistuttaa tavallista elämäntapaa sillä erotuksella, ettei saanut poistua ositetulta oblastilta, läänin alueelta. Niinpä oli tapauksia, jossa karkotettu mies perusti sinne perheen ja pois päästyään hän joutui harkitsemaan jääkö sinne vai tuleeko miehitettyyn Suomeen.


Eniten Siperia on opettanut venäläisiä. Stalinin aikaan.  Siperiassa oli satoja vankileirejä, joista meni läpi kymmeniä miljoonia vankeja osan kuolleessa työntekoon ja osan nälkään. Tämä vankileirien saaristo on Stalinin pitkäjänteisen suunnitelma rakentaa patoja, tekoaltaita, kanavia ja voimalaitoksia, jotka olivat keskeisessä asemassa maan aseistautumisessa toiseen maailmansotaan. Toisen maailmansodan lopulla Neuvostoliitolla oli käytössään 80000 panssarivaunua ja 40000 lentokonetta. Tällä valtavalla kalustolla sodan jo käytännössä päätyttyä Stalin moukaroi Berliinin maan tasalle. Se oli raivoisan miehen rökitys hirviö maan tasalle näkymättömiin ja korvien kuulumattomiin.

Nyt Venäjälle Siperiassa näyttää käyvän huonosti, sillä Kiina on valtaamassa Siperian rannat, suojäätiköt ja malmistot Venäjälle jäädessä vain suuren sivullisen asemaan. Tämä sopii hyvin Venäjän suuren kuvan hahmoon, jota täydentää meneillään oleva sitkistyvä ja paikallaan junnaava sota Ukrainaa vastaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3307. Ylen Jälkiviisaat raivostui

Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä

3310. Ylen Jälkiviisaat oli hyvin vihainen Soinille

Ylen Jälkiviisaat oli viimoissaan, kun presidentiksi ei valittu kaikkien jyväjemmarien tuntemaa lihansyöjä Tehniä, vaan Studerius. Tämä mies on Soinin sanoin niin suuri, että mennessään Pohjanmaalle hänet pitää pönkätä latoon tunniksi ennen Laihian torin puhettaan. Saman latoon, jossa Sipilä harjoitteli valtiopäivien avauspuhettaan. Siksi siitä tuli sutta ja silppua, vaikka silppukone oli huollossa Keravalla. Kun kaikki alkaa mennä pieleen, siinä mene matalaksi myös Limingan pellot paljastaen samalla kepun suuren haaveen rakentaa mainitun pitäjän merenrantaan Euroopan suurimman lentokentän tuomaan kepun äänestäjiä Kongosta Kulmunia äänestämään. Tästä ladosta tulee myöhemmin pyhäinjäännös inspiroimaan, kuinka puolue paisuttuaan isoksi voi myös samoilla tulilla näivettyä sitruunaksi ilman, että äänestäjät eivät huomaa mitään, sillä niin suuri oli pelko vielä tupailloissakin.  Tällä välin kaikki nuoret miehet olivat jo Mäntsälän kohdalla menossa heinäseipäät olalla etsimään kesämökkejä, j

3237. Ylen eilinen A-talk oli Orpolle floppi, Henrikssonille timantteja

Ylen eilinen A-talk oli pääministeri Orpolle yhtä kujanjuoksua. Hän aloitti monta kertaa urheasti saman tosi virren, kuinka Suomi selviää vain työteolla velkaantumisen ollessa hurja 10 miljardin luokka vuodessa ja korkomenojen kivutessa lähes neljään miljardiin, jne. Saman aikaan Lindtmanin kertasi kerta toisen perään, kuinka yksinhuoltaja Liisalta viedään tuhkatkin pesästä, kun työttömyysturvasta leikataan ja yksinhuoltaja vähennystä typistetään ja ruoan hinta nouse pilviin ja saman aikaisesti rikkaiden verotus kevenee. Tämän levy pyöriessä jatkuvasti Lindtmanin sanoittamana Orpon ilme vaihteli uskollisen papin ja käytettyjen huonekalujen välittäjän ilmeiden välillä. Lopulta vieressä istuva Anna Maja Henriksson otti kylmästi Orpon paikan tämä jäädessä sivustakatsojaksi alkaen rauhallisesti kohta kohdalta käydä läpi, mitä hallitus tekee, jotta iskut eivät osuisi samoin köyhiin ja vähäosaisiin. Henriksson pelasti Orpon katastrofilta.  

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *