Niin se menee, että digitalisaatio on puskemassa yhä jyrkempää kiilaa työvoimaan halkaisten sen työläisiin ja digitoijiin. Väliaikaiseen välimaastoon jäävät sekä että ihmiset. Ajan myötä digiporukka sirpaloituu käyttäjiin, kehittelijöihin, asiantuntijoihin, alempiin esihenkilöihin, ylempiin esihenkilöihin ja johtajiin. Digitalisaation edistyessä lisää digiporukka on jatkuvassa turbulenssissa. Osa ei pysy kehityksen mukana pudoten työläisiin, osa siirtyy vaakatasossa, osa yläviistossa eri tehtäviin ja osa pystysuoraan asiantuntijoiksi tai johtajiksi osan kutenkin joutuessa alenevaan turbulenssiin riippumatta siitä, millä tasalla on ollut. Sitä sanotaan kilpailuksi. Lopputuloksena on, että pieni osa pääsee tai haluaa digirulettiin, suuri osa tekee suorittavaa työtä ja välimaastoon jäävät ovat ulkopuolisia, joista suurin osa elää tukiaisilla ja on hermoherkkä ja pieni osa on suurituloisia elämäntapa nautiskelijoita.
Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa. Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin. Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa. Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...
Kommentit
Lähetä kommentti