Niin se menee, että digitalisaatio on puskemassa yhä jyrkempää kiilaa työvoimaan halkaisten sen työläisiin ja digitoijiin. Väliaikaiseen välimaastoon jäävät sekä että ihmiset. Ajan myötä digiporukka sirpaloituu käyttäjiin, kehittelijöihin, asiantuntijoihin, alempiin esihenkilöihin, ylempiin esihenkilöihin ja johtajiin. Digitalisaation edistyessä lisää digiporukka on jatkuvassa turbulenssissa. Osa ei pysy kehityksen mukana pudoten työläisiin, osa siirtyy vaakatasossa, osa yläviistossa eri tehtäviin ja osa pystysuoraan asiantuntijoiksi tai johtajiksi osan kutenkin joutuessa alenevaan turbulenssiin riippumatta siitä, millä tasalla on ollut. Sitä sanotaan kilpailuksi. Lopputuloksena on, että pieni osa pääsee tai haluaa digirulettiin, suuri osa tekee suorittavaa työtä ja välimaastoon jäävät ovat ulkopuolisia, joista suurin osa elää tukiaisilla ja on hermoherkkä ja pieni osa on suurituloisia elämäntapa nautiskelijoita.
Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä
Kommentit
Lähetä kommentti