Jokainen jossain elämän vaiheessa voi lausahtaa, että minulla oli hyvä tuuria, kun sain sen työn tai pääsin sinne opiskelemaan taikka en kolarissa loukkaantunut. Jos jollekin tapahtuu perättäisiä onnen kantamoisia, silloin voi puhua serendipitystä, onnekkaiden sattumusten kautta jonkin saavuttamisesta. Koen elämäni olevan yhtä sedendipity ketjua. Pääsin oppikouluun kolmannelta varasijalta, jouduin RUK:ssa tahtomattani tilanteeseen, jossa oli pakko onnistua, yliopistoon pääsykokeissa minulla ei ollut mukanani mitään henkilöllisyyttäni todistavaa asiakirjaa mukanani ja pääsin sisään puhumalla, viraston toimistoapulaisena hääriessäni toimiston harmaita seiniä maalatessani joku pomo huusi ohi kulkiessaan, että tulee maalaan huoneeni seiniä. Sama pomo käski minua poistumaan virastosta ja hakea opettajan virkaa tutusta oppikoulustaan. Sieltä sujahdin takaisiin lakkauttamisen alla virastoon. Siinä ryminässä hain aivan tyystin minulle sopimatonta virkaa, johon pääsin. Siellä työkaverit opettivat, mikä on investointi, kun puhuin inventaariosta. Sillä tavoin opin kaikki muutkin laskentatoimen liittyvät termit. Lopuksi joudun opettamaan piireille, mikä laskentatoimi on. Minut pakotettiin osallistumaan valtiovarin ministeriön sisäisen laskennan seminaariin, jossa puhuin niin omituisella kielellä laskentatoimesta, että minut kutsuttiin valtionvarinministeriön suunnittelusihteeristöön.
Tämä opetti, ettei kannata jumiutua työssään oman
poteroon, vaan altistaa itsensä suuremmissa porukoissa nähtäväksi ja sopivasti
kuultavaksi. Kun näin tekee vuoden pari ajan ja ehkä pitempäänkin, joku voi
tulla kysäisemään, mitä kuuluu. Näin voi aueta uusia työuria.
Kommentit
Lähetä kommentti