Ehkä suurin invaasiovaara vaara Baltian maille on, Putinin surrealistin näky liittää Baltiaan maiden venäjänkieliset osaat Venäjään. Tässä katsonnassa tiedustelumies Putin saattaa pitää harhoissaan 880 luvun itäslaavilaista Kiovan Rusjia valtiona, joka ulottui Suomen itä rajalle, Venäjän valtapiiriin kuuluvana. Vaikka Kiova Rusjia on harha, Baltian maiden, vaikka ovat natomaita, pitää olla valveilla ja varustautuneita Venäjän interventioihin. Kun historiamies Putin huomaaSuomenkin olleen 200 vuotta siiten osa Venäjän suuriruhtinaskunta, miehen päässä voi alkaa vilistä maamme rikkaudet, henkiset ja fyysiset. Putin kyllä muistaa, että kerran Venäjä yritti ottaa Suomelta pois näitä rikkaukkisia, mutta hukkui syviin juoksuhautoihin saamatta haluamaansa.
Tässä
vaiheessa voidaan lievästi ylistää Baltian maiden poliittista johtoa heidän kyvykkyyksiään
viedä maat Naton jäseniksi. Tested leiman puuttuminen kyllä vaivaa Baltian maiden
johtajien mieltä ja painaa selkää kumaraan. Yhteisisissä sotaharjoituksissa mielialat
ovat kylä olleet korkealla. Nämä maat voiva olla ylpeitä Naton jäseniksi pääsemisestään
ja sen tuomasta turvasta.
Suomi
havahtui sillä hetkellä, kun Niinistö lausui ”naamiot on pudotettu”. Tämä oli
myös lähtölaukaus pikaraiteen avaamiseksi Naton päätöksenteon kammareihin ja sitä
kautta täysjäseneksi. Täytyy korostaa, että pikaraiteella on kiire ja vielä kiireempi
on täydellisen natohakemuksen toimittaminen pikaraiteille ja sieltä
päätöskammariin.
Kommentit
Lähetä kommentti