Ylijohtaja Kähkönen ei tehnyt irtisanoutumistaan itsensä takia, vaan viraston keittämisen tähden. Konsultoin aikoina virastoa ja sain huomata, kuinka voimakkaasti siellä työtekijät arvottivat itsensä sen mukaan, mitä tehtäviä he tekivät. Arvottaminen lähti siis siitä, millä tavalla eri työntekijäryhmät pitivät ryhmäänsä parempana kuin jokin toinen ryhmä. Virastoon olikin muodostunut sisäinen hierarkia järjestelmä, jonka perusta oli lähtöisin vuosikymmenien takaisista tapahtumista ja joiden syntyperää kukaan silloin ei enää tarkasti tuntenut. Tästä seurasi eri työtehtävien arvottamista irrationaalisin perustein. Toisen työ tekeminen oli arvokkaampaa jostain syystä kuin toisen. Mitään järkiperäistä kriteeristöä arvottamiseen ei ollut, jos tällaisena ei pidetä virkaikää.
Konsultoidessani siellä otettiin käyttöön tulosaluejako, joka pyrki osoittamaan,
mitä tuloksia kunkin ryhmän piti saada aikaan. Tärkein tulos luonnollisesti oli
vaikuttavuus. Se jakaantui eri ulkoisten ryhmien kesken. Maahanmuuttaja ryhmät
olivat tärkeimmät.
Tässä ei ole syytä mennä tarkemmin tulosproblematiikkaan. Kuvittelisin, että
suurin syy ylijohtajan eroon on se, että hän havaitsi, ettei Mirgiä pystytä kehittämään
voimakkaasti muuttuvan ympäristön vaatimusten mukaisesti. Tämä sitä suuremmalla syyllä, koska monella
ministeriöllä on intressi tulosohjata virastoa. Täytyy kuitenkin muistaa, että nyt on uusi aika ja uudet työntekijät.
Kommentit
Lähetä kommentti