Kettumäen ja kumppaneiden ohjelma Viimeinen sana on nimeltään enteellinen. Siinä randomisti tempaistaan yhteiskunnan ongelmien vaatehuoneesta henkarilliseta hosuja ja mekkoja. Sen jälkeen alkaa polttava analyysi, kenelle julkkikselle tai mulkvistille mikin yhdistelmä sopii parhaiten. Viikon kuumimmat nimet vetävät kliseimmät kamat ylleen niin, että omatunto särähtää. Yhden kumppanin omatunto ei tee elettäkään, vaikka saa Putinin pomppaa muistuttavan ulsterin päälleen. Kun ohjelman loppuu, sanat ovat jääneet yhden ruhtinaan henkari takin povitaskuun, yksi jäsen lopettaa henkari leikin ”vain mitä”.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti