Siirry pääsisältöön

2424. OAJ provosoi vanhempia kieltäytymään peruskoulun aloittamista

     Peruskoulun avaaminen 14.5. näyttää nostattaneen melkoisen hälyn OAJ:ssa. IS:ssa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen ei omien sanojensa mukaan provosoi (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006491711.htm), mutta ennakoi, että monet vanhempien eivät lähetä lapsiaan kouluun peläten virustartuntaa lapselle tai perheessä. Hän jatkaa, että rehtori kyllä myöntää poissaololuvan olipa syy mikä tahansa.
     Kyllä Luukkaisen sanomisia voidaan pitää kohtuullisen varmasti provosointina kouluun tulon saapumatta jättämisen puolesta. Eilisessä A-studiossa OAJ:n koulutuspäällikkö Misukka ei myöskään hyväksynyt koulun aloittamista enää tänä keväänä. Hän vetosi myös järjestönsä 6000 opettajalle lähetettyyn kyselyn, jonka perusteella etäopetus oli pääsääntöisesti onnistunut hyvin. Ikävä kyllä kysely ei mittaa mitenkään oppimistuloksia, ainoasataan tekniikoita.
     Täytyy ihmetellä OAJ:n kielteistä kantaa peruskoulujen aloittamiseen etenkin, kun suuri osa asiantuntijat (mm. Hiilamo) puoltavat koulun aloittamista. Opettajien luulisi opettamisen ja oppimisen ammattilaisina ymmärtävän koulun merkityksen pienille lapsille. Usko, että ymmärtävät. Koulu on ainut yhteiskunnan tarjoama instrumentti, joka tarjoaa laajan valikoiman välineitä kasvaa ja kehittyä tasapainoisesti ajatteleviksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi. Perhealoiltaan heikompia se kannattelee ja kehittää pysymään ja sopeutumaan elämisen yhteiseen suureen uomaan. Tässä isossa tehtävässä pienilläkin koulunkäynnin katkoksilla voi olla joillekin arvaamattoman suuri menetys.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *