Siirry pääsisältöön

2420.Lapset kouluun vielä pariksi viikoksi

      OAJ:n puheenjohtaja ja koulutusjohtaja vastustavat sellaisella innolla kevään loppuviikoiksi kouluun tulemista, että vähintäänkin luulisi heiltä lopetettavan palkan maksu. Perusteluna on, että käsien pesua ja turvavälien ei voi valvoa. Tanskan ja Norjan kouluun paluu ei ovi meille esimerkeiksi, koska siellä on pidetty koulua jopa teltoissa. Tämä koulutusjohtajan vertailu ontuu ja kuulostaa tyhjältä. Hänen mukaansa sellaisia oppilaita, joiden sosiaalitoimi väittää pudonnen apuverkkojen läpi tuntemattomuuteen ei ole sen enempää kuin ennenkään.
    
Opetusviranomaiset puolestaan katsovat, että lähiviikkoina koulut voisivat käynnistyä noudattamalla yleisiä varotoimia. Perusteluina ovat, että lapset eivät aiheuta tartuntoja eivätkä ole juuri sairastuneet koronaan. Sosiaalitoimesta on kerrottu, että on paljon oppilaita, joihin ei ole saatu yhteyttä ja joista ei kuulu mitään.
    
Koulunkäynnillä muutamalla viikolla ennen kesälomaa on suuri merkitys. Sillä saataisiin koottua joukot taas yhteen ja pudokkaat mukaan. Se osoittaisi koulunkäynnin jatkuvuuden merkityksen puhumattakaan siitä, että tällöin oppilaat lähtisivät yhtä aikaa kesälomalle opittuja asioita joissain mielen sopukoissa sen sijaa, että koulu päättyisi epämääräisiin poislähtöihin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *