Siirry pääsisältöön

2322. Poliittinen avustaja on henkilö, jolla kaikki veri nousee

     On selvä ja hyväksyttävää, ett poliittinen kanta ohjaa viisaiden ihmisten tärkeintä yhteiskunnallisia kirjotuksia. Sen sijaan on ikävä havaita median palstoilla tuttujen poliittisen  henkilöiden blogikirjoittelua, joissa jatkuvasti on jokin poliittisesti värjäytynyt kannanotto aiheen ollessa arkinen ja jopa vain tekninen. Kun näitä sattuu vuoden aikana samoilla ihmisille useita, tulee olo, että mitä nuo henkilöt oikein itse ajattelevat, siis omin päin.
    
Esimerkiksi eräs vanha pitkäaikaien työtoverini jatkuvasti kirjoittelee eri pastoilla, kuinka Marin on epäonnistunut pääministerinä ja koronan torjumisessa. Kuitenkin useat asiantuntijat ovat lausuneet, että Marin on pääsoin onnistunut hyvin, vaikka vireitäkin on. Silti tämä tuttavani kirjoituksissa on aina kappale Marinin moittimiselle ja demarien haukkumiselle.
    
Toinen tuttavani aina antoi virtanaan negatiivisa lausuntoja Sipilästä, jolta kuulemma oli koko hallistyö epäonnistunut, vaikka Sipilä onnistui kilpailukyvyn parantamisessa, samoin alijäämän supistamisessa. Velanottoa myös supistui.
    
Tästä voi vetää varovaisen johtopäätöksen, että eräät samaistuvat puoluepolitiikkaansa siinä määrin, etteivät ei astua yksityishenkilöinäkään puolueen katveesta ulos. Luusi että  maamme on kuin tehty ilmaisemaan ikiomia mielipiteitä puoluekaartin puuttumatta asiaan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *