Pandemia alkoi Japanista ja levisi nopeasti Kiinan
etelärannikolle ja Manchuriaan ja vuosia myöhemmin Tyynen valtameren koraalimeren
saarille. Diplomaattien kuljettamana se levittäytyi Saksaan. Saksan ja Italian
korkeimmat epädiplomaatit tartuttivat sen toisiinsa. Tästä virus jatkoi
matkaansa pitkin Välimeren rannikko ja lopulta syvälle Afrikkaan. Puolan ja Ranskan sijaitessa Saksan rajamaina
näytti väistämättömältä viruksen siirtymien näihin maihin. Näin myös kävi. Englantia
suojasi aluksi sen kanaali, mutta virus levisi kuitenkin ilmateitse maahan. Ei
ollut kuin ajan kysymys, kun tauti marssi Puolaan, Balkanin maihin, Gretalle,
Egyptiin ja Etiopiaan. Seuraava suuri maa oli Neuvostoliitto, joka kohtasi
viruksen voiman, mutta sai torjuntavoiton ensin Stalingradissa ja siten
Kuskissa. Suomea virus pommitti ensin lännestä ja sitten Uralilta saatavin
voimin idästä. Suomi taisteli, mutta haavoittui raajoihinsa. Myöhemmin arvet
umpeutuvat entistä ehompina. Yhdysvallat sai pitkään nauttia virusvapaata
elämäänsä, kunnes pommi iski Pearl Harboriin. Yhdysvallat koki iskun itselleen
niin vaaralliseksi, että se kehitti lääkkeen, jolla virus tuhotiin sen
lähtömaassa Japanissa.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti