Siirry pääsisältöön

2397. Keuhkotautiepidemia sotien jälkeen

     Kun 1940-luvun lopulla massamme vallitsi tuberkuloosiepidemia, mieliala oli saman tapainen kuin nyt, vaikka maata ei mitenkään suljettu. Koulut ja kaupat olivat auki normaalin elämän pyöriessä arkiseen tapaansa. Kylillä kyllä puhuttiin, miten eri taloissa jokin oli sairastunut ja eräät kuolleet. Sairastuneita lähetettiinkin kotiin kuolemaan, koska kunnan kaksi lääkäriä eivät parempaakin neuvoa eivät hoitopulan takia voineet antaa. Tätini makasi kamarissa kuolemaansa odottaen. Koulussa oli oppilaiden lääkärin tarkastus, jossa varmaankin kunnanlääkäri pystyi erottoman ne, jotka olivat varmasti sairastuneet. He kuitenkin saivat käydä koulussa normaaliin tapaan. Äitini myös sai myös tartunnan ollen hoidossa Oulaisten parantolassa.
    
Tiedettiin Yhdysvaltojen keksineen lääkkeen tautiin, koska maan sotilaita hoidetiin sillä toisen maailman sodan loppuaikoina. Lääkkeen nimi oli streptomycin. Se oli jonkinlaista antibioottia, jonka tätinikin sai hänen setänsä jäämistöstä tämän kuoltua Yhdysvalloissa. Yleisesti tartunnan saamiseen suhtauduttiin melko välinpitämättömästi, sillä sitä vaarallisempi sota oli juuri loppunut.     Kansan keskuudessa tuberkuloosi ja sen pelko katosivat pikkuhiljaa ja 1950-luvun loppupuolilla. Muistona siitä jäi kouluissa kiertävät raskaat röntgenlaitteet, jolla oppilaan keuhkot kuvatiin epidemian leviämisen loppumisen varmistamiseksi. Kansanterveysjärjestelmä toimi jo silloin hyvin. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *