Siirry pääsisältöön

1945. Karismaattinen johtaja

     Reformaattori sai näyn, sanoi kerran eräs karismaattiseen johtajaan kyllästynyt työntekijä.

Pelkkään karismaan perustuva johtaminen saattaa viedä organisaation kyseenalaistamattomaan puurtamiseen. Jos karisma nojaa organisaation kannalta merkittäviin saavutuksiin ja eettisen sääntöjen noudattamiseen, se on hyvä lisä johtamisessa.
     Johtajan ensisijaisena tehtävänä on vaikuttaa ihmisiin. Tässä on suljettava pois manipulaattorit ja provokaattorit.
     Johtamien vaatii tervettä itsetuntoa, sillä jokainen haluaa olla joku. Jos tämä omanarvon tunto on vain narsismia, edellytyksiä hyvälle johtamiselle ei ole, päinvastoin ollaan sietämättömässä tilanteessa. Ensimmäisenä pitää pystyä vaikuttamaan itseensä eli pitää johtaa itseään (prof. Dick Idman).
     Tasokas vaikuttaminen työtekijöihin, ylempiin esimiehiin ja yhteistyökumppaneihin yksilöinä ja ryhmän jäseninä vaatii ihmissuhdetaitoja. Mistä ihmissuhdetaitoja saadaan, ei ole tutkimuksilla pystytty selvittämään. Lapsuus on tärkeä tekijä minä kuvan muodostumisessa ja sitä kautta sillä on yhteys sosiaalisiin taitoihin, mutta yksityiskohtaista yhteyttä näiden välillä ei ole saatu selville. Ristiriitaisuutta osoittaa, että yksinäinen lapsuus voi kasvattaa joillakin positiivisessa mielessä mielikuvitusta valtavasti ja toisilla syöstä elämän raiteiltaan.
     Se tiedetään, että hyvään johtamiseen kuuluvat ihmissuhdetaidot vaativat suunnannäyttäjiksi korkeaa moraalia ja eettistä koodistoa, joka hyvien työtapaetisääntöjen lisäksi tarjoaa keinot pitää omat ja muiden vastuut erillään. Muutoin manipulaattorit voivat saada vallan. Sekin tiedetään, että ihmisen evoluutio henkisenä olentona ja sosiaalisissa taidoissa jatkuu pitkälle vanhuuteen.
     Toinen tukipilari hyvälle johtamiselle on tavoitteiden asettamisen taito ja niiden silmällä pitokyky, miten ne saavutetaan. Kannattaa huomata järjestys: ensin sosiaaliset taidot sitten rationaalisuus. Toisinkin päin voi edetä, mutta lopulta päädytään ihmissuhdetaitoihin.
    Jos johtaja hallitsee vain toisen vaadittavista osaamisalueista: ihmissuhdetaidot tai tavoitehakuisuuden, hän ei menesty johtotehtävissään. Siksi johtaminen on vaikeaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

4011. Miksi maahanmuuttaja raiskaa

Lyhyt vastaus on, että siksi kuin suomalainenkin. Mutta miksi maahanmuuttaja raiskaa kantaväestöön kuuluvaa useammin, vaatii tarkempaa selitystä?  Asiaan otti kantaa Yle Novosti-tv:ssä rikosoikeuden taannoin professori emerita Terttu Utriainen. Hänen mukaansa joka neljäs tai viides raiskaus on ulkomaalaistaustaisen tekemä. Määrä on häkellyttävän suuri yliedustus tältä tyhmältä. Ulkomaalaistaustasinen raiskaa keskimäärin kahdeksan kertaa useammin kuin suomalainen Utriainen esitti syyksi yllättävän silottelevan tekijän: tällaista sattuu, kun samaan aikaan suuri joukko jouten olevia nuoria miehiä on läjä päin kasassa. Ylen a-studiossa väestöliiton Nina Zardkarami ja kansanedustaja Nasima Razmyar selittävät eroa kulttuuritekijöillä. Esimerkiksi Irakissa mies voi lähteä seuraamaan kiinnostuksensa kohteena olevaa naista kotiovelle osoitteen selville saamiseksi. Suomessa tällainen on vainoamista, siis rikos. Samassa ohjemassa esitettiin OPTUPA:n vuoden 2020 tilasto, jossa ilmeni esimerkik...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *