1919. Työilmapiiri kuin naapurin sahalla

       Toimistopäällikkönä oli poliittisen kiistelyn tuloksena virkaan nimitetty pikku pomo, jolta ei vihamiehiä tästä syystä ministeriöstä puuttunut. Hän oli täydellisesti omille tottumuksilleen omistautunut mies, paitsi että hän rakennuttaisi valtion rahoilla säännöstelyaltaan vaikka Pohjanmaan lakeuksille.

     Toimiston tapoihin kuului jokaisen työtekijän saapuminen kello kolmetoista kahville pomon sihteerin huoneeseen hänen lukiessa Ilta-Sanomien kysymyksiä pöydän päässä. Vähitellen opin tuntemaan, millainen arvojärjestys toimistossa välillä vallitsi. Ensin tulivat diplomi-insinöörit ja teekkarit, ja pitkän matkan jälkeen opistoinsinöörit, rakennusmestarit ja toimistosihteerit.  Viimeksi mainittuihin jokaisen silmäätekevän tuli olla hyvissä väleissä, sillä muutoin ei asiat eivät luistaneet tai ainakin ne saattoivat kummallisesti mutkistua.

     Minut pantiin joukon hännille mihinkään ryhmään sopimattomana. Tämän toivat erityisen hyvin esiin diplomitöitään tekevät teekkarit, jotka moittivat käsialaani huonoksi ja pöytääni sekaiseksi. He kehottivat harjoittelemaan tekstaamista. Siitä olisi tulevaisuudessa paljon hyötyä. He ja pääinsinööri kierrättivät minua asioillaan pitkin kaupunkia. Jatkuvassa työsuhteeni lopettamisuhassa ja pomojen vedotessa määrärahojen vähyyteen siitä ei ollut perusteita kieltäytyä.

     Erilaisten toimistotöiden tekemisestä oli kuitenkin paljon käyttöä tulevaisuudessa. Insinöörit opetti tavan laskea massoja, tekojärvien tilavuuksia, yleensä vesialtaiden suunnittelussa. Eräät insinöörit suunnittelivat oman tekojärven ja myivät rantatontteja pääkaupunkiseutulaisille. Järven vesi oli ruskeaa ja haisi pahalle.