Toimikunnan asettaminen oli merkki neutraalia hallintoa
korostavan kehittämisotteen väistymisestä. Ensimmäistä kerta toimikunnan
kokoukseen kutsuttuna en tarkasti ottaen tiennyt, mikä roolini tulisi olemaan.
Kokous pidettiin valtion hallinnon kehittämiskeskuksessa. Tiesin vain, että
virkamiehistä piti tehdä kansainvälisiä, yhteiskunnan prosesseja ymmärtäviä,
laatu- ja kustannustietoisia ja hyviä henkilöstöjohtajia. Nyt alettiin kuroa
kiinni todellisuuden ja utopian eroa. Tavoite oli hirveä, mitä en vielä silloin
käsittänyt. Kaksitoista viikkoa kestävää koulutusohjelmaa kutsuttiin
JOKO-seminaariksi, jonka vetäjäksi jouduin.
Ylijohtaja toimi seminaarin kuraattorina. Jonkin verran
aiheutti sekaannusta hänen tulonsa saliin kommentoimaan keskeneräisiä luentoja
ja keskusteluja tuntematta niiden taustoja.
Pulmaksi nousi seminaariviikkojen yhteen sitovien
näkökulmien ja kantavien teemojen ylläpitäminen. Tätä silmällä pitäen piirsin
isoille piirtolehdille huoneentaulun jokaisesta organisaation keskeisestä
elementistä. Näitä olivat toimintaympäristö, tavoiterakenne,
organisaatiorakenne, johtamisjärjestelmä sekä suunnittelu- ja
seurantajärjestelmä.
Rahapajan loppuraportin 300 kappaleen painoksesta jaettiin
omat raporttinsa kansanedustajille, Suomen pankin johtajille ja
valtiovarainministeriön johtaville virkamiehille sekä valtion talouden
tarkastusviraston johdolle. KHO:n edustaja huolehti, että pääsimme
käsittelemään loppuraporttia korkeimman hallinto-oikeuden juuri remontoidussa
pääistuntosalissa. Ylijohtaja istui ukkotuomarin paikalla. Työryhmän jäsenet
keskittyivät puolustajan tehtäväänsä omassa ja opponointiryhmän jäsenet omassa
aitiossaan. Saliyleisö muodostui muista seminaarilaista ja paikalle kutsutuista
vaikuttajista. Demonstraation seurauksena valtiovarainministeriön
valtiosihteeri erotutti rahapajan talouspäällikön.
Kommentit
Lähetä kommentti