Siirry pääsisältöön

394. Terveysasemien vaihtoehdoiksi laatuyrityksiä

Ministeri Risikko myöntää tämän päivän HS:ssä sote-uudistuksen epäonnistuneen ja muodostuneen valtion voimille liian vaikeaksi toteuttaa. Samalla hän kannattaa Oulun mallin kokeilua, jossa raha seuraa asiakkaan perässä. Palvelujen antajina olisivat nykyiset terveysasemat, yksityiset yritykset ja järjesteöt. Yhtenä yrityksena mainitaan Coronaria.

Olen ollut Vantaan kaupungin ostopalveluasiakkaana Coronariaan lähetettynä glaukooman takia vuodesta 2008 ja valittanut hoidon  laadusta enimmäisen kerran 16.2.2011. Siellla tyyli on sellainen, että ilmoitetaan aika, ja se on sovittava. Yhteyttä yrityksen asiantutijoihin ei saa. On vain neuvontanumero. Lääkäriä pääsee tapaamaan, jos yrityksen mielestä aihetta on. Sain kutsun viimeksi 29.7.2013 Coronariaan. Oletin, että siellä tehdään tarkistus, miten 22.3.2013 ostopalveluna Silmä Asemalla tehty harmaakaihileikkeus oli mennyt. Mennessäni Coronariaaan sovittuna aikana, siellä  tällöin otetiin silmänpaine epäluotettavalla elekronisuihkulla silmän pintaan. Paineet olivat hyvät. Myös näkökenttä kartoitettiin ja silmmän pohjat kuvattiin. Kuvaaminen onnistui ensimmäistä kertaa 10 vuoteen kaihin poistamisen ansiosta. Hämmästykseni oli melkoinen hoihenkilöstön ilmoittaessa heti tutkimusten jäleen, että Coranaria ottaa yhteyttä, jos aihetta on. Odottelin aikani. Menin omailla rahoilla 1.11.2013 Silma Asemalle, jossa todettin oikeassa silmässä korkea pine ja heti sovittiin pikaisesta laserhoidosta.

Jos Oulu alkaa yhteistyöhön tämän kaltaisten yritysten kanssa, vaarana on pavelutason laskua, samalla tavalla kuin hoivalaitoksissa on tapahtunut. Nyt kun sote-uudistus jo virallisesti viivästyy ja kokoomus saa vedettyä näin yksityisiä yrityksiä terveysasemien hoitokumppaneiksi, demarien, vasemmiston ja kepun pitää ärähtää ja otta homma haltuunsa.









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *