Siirry pääsisältöön

2365. Naiset elävät heikommin, mutta kauemmin, kirjoitti Paavo 11v.

     Ihmisen ruumis on täydellisempi kauneuden puolesta kuin eläinten, paitsi hirven ja paratiisilinnut. Ihmisen ruumis oli ennen voimakkaampi kun se osasi kiivetä puissa ja tappaa eläimiä käsillään. Nyt on päinvastoin, sillä ihmiskunta heikkenee kun sitä tarkastetaan.
    
Ihmisen ruumis on jakaantunut moneen osaan, joista toiset ovat tarpeellisia. Rungosta lähtee ulkonevia osia joita ovat nenä, poskiluut, leuka ja muutamia raajoja. Selkä ranka antaa tukea ruumiille niin, että ne, jotka tahtovat voivat istua suorina. Elin on se ruumiinosa, jolla on tehtävä itsekseen, eikä niin kuin raajat. Verenkieroelimet ovat suonet ja sydän. Veri kiertää ympäri juostakseen laskimon kautta ulos. Silloin se on muuttunut kuonaksi. Keuhkot ovat pussissa, jotta ne eivät hajaantuisi. Ihminen hengittää tullakseen terveeksi. Ilmastakin voi kuolla, jollei hengitä.
    
Ruuansulatuselimet alkavat suusta ja kulkevat ruokatorvea pitkin vatsaan. Siellä ne sulavat ja alkavat työntyä suolia pitkin pois, paitsi ei umpisuolta. Iho peittää ruumista melkein joka paikasta. Sen tarkoituksena on, ettei veri pääse valumaan pois maahan. Päässä on tärkeimmät asiat, jonka tähden päätä ei voi leikata pois ilma haittaa, niin kuin raajoja. Varsinkinkin kun isot ja pienet aivot sijaitsevat päässä. Kukaan ei voi elää ilman aivoja paitsi hullut.
    
Naisten ruumis on tavallisesti erilainen kuin miesten. Naiset elävät kauemmin ja heikommin. Ihmisen luut ovat sen puolesta hyvät, että ne eivät liho, vaikka söisi kuin paljon.Muuta ihmisetä ei voi sanoa. Ja vaikka ruumis olisi huono. Niin se kestää elinajan. Paitsi Pitaalisilla.

PS Vaimo löysin tämän lehtileikkeen arkistostaan, ei päivämääräää, ei nimeä. Se on tuntemattoman 11-vuotiaan aine.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *