Joskus joutuu johtamisseminaarissa tilanteeseen, jossa kouluttajat esittävät lähietäisyydeltä utopistisia johtamisteorioita. Silti tällaiset virtuaaliset johtamisgenret menestyvät, koska monet ihmiset tuntuvat olevan eksyksissä ja hylättyjä, vailla tulevaisuuden tavoitteita. Jatkuvasti kiihtyvä tiedon tuottaminen vain lisää epävarmuutta ja sielujen levottomuutta omaksua ponnisteluja paremman elämän varalle.
Muutos ja tiedon määrä on lisääntynyt lähes pystysuoraa käyrää. Tämä nopeus on häkellyttävää, sillä maailmankuvakäsitteet syntyivät vasta 1800-luvulla ja nyt ollaan Higgsin bosoneissa, jotka enteilevät meille näkymättömän maailman olemassa oloa. Meidän nuorin sukupolvi tulee vuosi vuodelta yhä enemmän nopeusriippuvaiseksi ja meille lähes kaikille ajasta muodostuu orjamme.
Työelämä on muuttumassa yhä enemmän toimeentulon ansaitsemiseksi palkkatyön sijasta. Johtamisen haasteellisuutta osoittaa, että tämä on vain yksi säije muutoksessa, mutta tosiasia on, että perinteinen konttoreissa ja tehtaissa tehtävä työ siirtyy ict-ympäristöön ja palveluyksikköihin, jossa kiire ei enää ole orjamme, vaan me olemme kiireen orjia.
Tässä muutoksessa esimiehiltä vaaditaan paljon. Kysymys on myös siitä, ovatko he edes esimiehiä, vai mahdollistajia. Tämä rooli pakottaa esimiehiä ”esimiehiä” nousemaan yhä enemmän yksikkönsä yläreunalle katselemaan ja analysoimaan, mitä ympärillä tapahtuu ja prosessoimaan työporukan kanssa, mitä näkymä merkitsee heille ja päämiehille, jos kollektiivista päämiestä edes on.
Uuden ajan esimies on mahdollistaja, ei Leo Tolstoin Sota ja Rauhan sankarijohtaja generalissimus Aleksandr Suvorov, joka poltti Moskovan ja sen jälkeen pakeni Napoleonia Siperiaan.
Kommentit
Lähetä kommentti