HS:n tietojen mukaan Marinin hallitus
ottaa lisää 138 avustavaa (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006381785.html)
henkilöä, josta 80 poliittista avustaja
ja 58 näiden sihteerejä. Näistä 80:sta pari kymmentä voi olla poliittista valtiosihteeriä. Valtiosihteeri nimikkeellä toimia
henkilön status on ministeriössä korealla, joskus jopa kansliapäällikön
yläpuolella.
Elinkeinoministeriön ex-kansliapäällikkö Erkki Virtanen kritisoi järjestelyä ja totesi lisäyksen olleen bluffia, joka meni läpi (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006381785.html) Suomen EU-puheenjohtajuuden jälkilöylyssä. Puheenjohtajuus on päättynyt vuoden vaihteessa, joten sillä lisäystä ei voi enää perustella.
Itse olen työskennellyt ministerin johtotasoilla lähes 30 vuotta ja kirjoittanut kirjoja ministeriön johtamisesta sekä konsultoinut useimpien ministeriöiden ylintä johtoa. Yhdyn Virtasen näkemykseen valtaosiltaan.
Kun ministeriöön rekrytoidaan akateeminen henkilö ministeriön ulkopuolelta, normaali perehdyttämien ei ole ongelma muuta kuin aikasyöppönä, joka vain on uhrattava, sillä ylemmillä tasoilla normi perehdyttämisellä ministeriöissä ei töitä pitkälle opita. Uuden henkilön sisään ajo tapahtuu usein niin, että hän toimii oppivana työparina kokeneelle joko yhdelle tai useammalle kokeneelle henkilölle muutaman vuoden ajan ja osallistuu ministeriön johtoryhmään, jos työ sitä edellyttää ja muihin mahdollisiin johtoryhmiin.
Tilanteen haastavuuteen pääse käsiksi, jos kuvittelee, että puoluerakenteen huipulta otetaan henkilö tehtävänään valmistella uusi ulosottolaki. Toki henkilö ymmärtää, ettei hän sitä itse voi tehdä, vaan tarvitaan työryhmä. Muut samanhenkiset kyllä auttavat ryhmän kokoon saamisessa. Voi käydä jopa niin hyvin, että ministeriön vanhasta kaartista joku kokenut juristi tulee puheenjohtajaksi. Nyt voidaan vain kysyä, millä kompetenssilla tämä poliittinen avustaja tuo kokouksiin tietoa, joka ohjaa hanketta poliittisen johdon antamien määräysten mukaan ja ennen kaikkea siihen, että tulee hyvä laki. Kun muut hankkeen jäsenet huomaavat, että hankeen poliittisella ”johtajalla” de facto, ei ole työ hallinnassaan, hanke luisuu taikinaksi, jota vain virnuillen tökkäillä silloin tällöin.
Kun yhdessä ministeriössä saattaa olla kymmenkunta tällaista aloittelijaa, ministeriön työn tehostumisen sijasta teho laskee ja voipa syntyä jatkuvaa sekaannusta. Hyvänä puolena runsaassa rekrytoinnissa on, että se pätevöittää hyvässä työvaiheessa olevia koulutettuja ihmisiä.
Elinkeinoministeriön ex-kansliapäällikkö Erkki Virtanen kritisoi järjestelyä ja totesi lisäyksen olleen bluffia, joka meni läpi (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006381785.html) Suomen EU-puheenjohtajuuden jälkilöylyssä. Puheenjohtajuus on päättynyt vuoden vaihteessa, joten sillä lisäystä ei voi enää perustella.
Itse olen työskennellyt ministerin johtotasoilla lähes 30 vuotta ja kirjoittanut kirjoja ministeriön johtamisesta sekä konsultoinut useimpien ministeriöiden ylintä johtoa. Yhdyn Virtasen näkemykseen valtaosiltaan.
Kun ministeriöön rekrytoidaan akateeminen henkilö ministeriön ulkopuolelta, normaali perehdyttämien ei ole ongelma muuta kuin aikasyöppönä, joka vain on uhrattava, sillä ylemmillä tasoilla normi perehdyttämisellä ministeriöissä ei töitä pitkälle opita. Uuden henkilön sisään ajo tapahtuu usein niin, että hän toimii oppivana työparina kokeneelle joko yhdelle tai useammalle kokeneelle henkilölle muutaman vuoden ajan ja osallistuu ministeriön johtoryhmään, jos työ sitä edellyttää ja muihin mahdollisiin johtoryhmiin.
Tilanteen haastavuuteen pääse käsiksi, jos kuvittelee, että puoluerakenteen huipulta otetaan henkilö tehtävänään valmistella uusi ulosottolaki. Toki henkilö ymmärtää, ettei hän sitä itse voi tehdä, vaan tarvitaan työryhmä. Muut samanhenkiset kyllä auttavat ryhmän kokoon saamisessa. Voi käydä jopa niin hyvin, että ministeriön vanhasta kaartista joku kokenut juristi tulee puheenjohtajaksi. Nyt voidaan vain kysyä, millä kompetenssilla tämä poliittinen avustaja tuo kokouksiin tietoa, joka ohjaa hanketta poliittisen johdon antamien määräysten mukaan ja ennen kaikkea siihen, että tulee hyvä laki. Kun muut hankkeen jäsenet huomaavat, että hankeen poliittisella ”johtajalla” de facto, ei ole työ hallinnassaan, hanke luisuu taikinaksi, jota vain virnuillen tökkäillä silloin tällöin.
Kun yhdessä ministeriössä saattaa olla kymmenkunta tällaista aloittelijaa, ministeriön työn tehostumisen sijasta teho laskee ja voipa syntyä jatkuvaa sekaannusta. Hyvänä puolena runsaassa rekrytoinnissa on, että se pätevöittää hyvässä työvaiheessa olevia koulutettuja ihmisiä.
Kommentit
Lähetä kommentti