Toisena kilpailupäivänä paljastui erittäin salassa pidettävä Suomen EM-joukkueen mentaalista kestävyyttä lisää harjoitusmetodi. Siinä koko joukkue viedäkään kilpailua edeltävän täydenkuun aikana Takaperän kosteaan, mutta tiheään kuusikkoon seisomaan ringissä kuuloelimet äärimmilleen viritettynä ottaman vastaan jostain kuusikon keskiöstä kuuluvaa murinaa, joka säännöllisin väliajoin muuttui ulvonnaksi. Kammottavan äänen muuttumista toiseksi kammattavaksi on johtava valmentaja Huti kuvannut tieteen viimeiseksi sanaksi, mitä valmennusalalta lyöttyy. Äänen vaihtelu symboloi urheilijan suoritusaikana tapahtuvan onnistumisen ja pettymyksen vaihtelun aiheuttaman psyykeen muutoksen rytmiä hyberventiloinnista aberventilointiin. Silloin kun kokonaisventilointi muodostaa sinikäyrän, onnistumisen edellytykset ovat suurimmat. Suomen jokusella on tässä ongelma, sillä useimmat joukkueen jäsenet eivät ventiloineet lainkaan, vaikka ärsykeitä lisättiin leijonan karjahduksiin saakka. Oltuaan hetken aika suuren kuusen takana miettimässä päämasunisti Huti tunnusti, että oli lainannut 10-vuttiaalta pojaltaan Starfighter sovellutuksen äänimaailmaa. Tämän joukkueen kokeinen oli vastannut, että nyt meni koko harjoitussessio poliisi koiran kusettamiseksi.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti