Siirry pääsisältöön

3207. Miksi Kristillisdemokraatit vaikenee hallituksen rasismikohusta

Kristillisdemokraatit (KD) on ollut jota kuinkin hipi hiljaa meneillään olevasta Perussuomalaisten  villoissa pyörivästä rasismikohusta. Voisi ajatella, että juuri KD:n arvomaailmaan keskeisesti kuluvien samanarvoisuuta ja hyvätapaisuutta korostavien periaatteidensa takia olisi ensimmäisenä korottanut äänensä rasismia ja solvaava kielenkäyttöä vastaan. Mutta näin ei ole tapahtunut, vaan puolue on tyytynyt lähinnä puoluejohtajien yhteiseen ja vaimeisiin rasismin vastaiseen julkilausumaan, ja keskittynyt olemaan aiheesta vaiti. Vaitiolo on outoa senkin takia, että hallituksessa KD:n verrokkipuolue RKP on pitänyt jatkuvaa ääntä tuskistaan olla samassa hallituksessa rasistiseksi koetun PS:n kanssa.

Yksi syy vaitioloon voi olla se, että KD ei ainakaan halua olla millään tavoin häiritsemässä pääministeri Orpon työtä hallituksen johtamisessa. Näin menetellessään KD:lle voi muodostua kuvitelma siitä, että tällöin KD ehkä saisi Orpolta tippinä läpi joitain KD:lle tärkeitä asioita (esimerkiksi abortin tiukentaminen).

Toinen syy voi olla vallan hurman tunne, kun kerrankin se on päässyt pitkästä aikaa hallitukseen.

Kolmas syy saattaa olla suurpiirteinen tavoite, että vaikenemalla se voi edistää hallituksen pystyssä pysymistä.

Neljäntenä ehkä on, että pysymällä hiljaa KD lisää mahdollisuuksiaan pienentää riskiään joutua nyt eikä myöhemminkään millään tavalla tekemisiin meneillä myrskyävän kohun kanssa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *