Siirry pääsisältöön

2673. Moraali hasardin jälkeen siellä oli paljon kysyntää kuolemalle

Otetaan käsittelyyn huonot kokemukset. Epäonnistumiin tai lieviin hankaluuksiin johtavat tapaukset aiheutuvat monesta syystä. Raadollisin syy on, että yksityissektorin konserni tai alemaan tason johtaja ja valtionhallinnon korkeassa asemassa istuva pomo esimerkiksi yhteisellä tennistunneillaan ovat keskustelleet aiheesta ehkä pitkänkin ajan ja löytäneet sopivan sauman istuttaa yksityissektorin pomo valtionhallinnon korkeaan virkaan.

Yleensä näin rekrytoitu pomo selviytyy hyvin tehtävästään. Tämä kuitenkin edellyttää pomolta perehtymistä tiliohjesääntöihin sekä keltaiseen budjettikirjaan sekä missä raameissa sitä voi käyttää, vaikkakin nyt raameja on väljennetty tulosbudjetin käytön seurauksena. Budjettikirjaan jää kuitenkin sääntöjä, joita ei voi ylittää. Esimerkiksi kalusto määrärahoja ei saa käyttää vaakinaisen henkilöstön palkkaamiseen tai investointi menoja auton ostamiseen puhumattakaan vaateiden ostamista vaimolle. Kukat kyllä käyvät.

Tulevan pomon on syytä heti alkaa talouspäällikön avulla opiskeleman, miten budjetti laaditaan ja miten sitä käytetään. Tämä lähtee, kun kehykset on saatu, ylhäältä alasvirastokohtaisen rakenteen mukaan viraston kokonaisbudjetti esitykseksi.

Virka-auton käytöstä pitää olla ajopäiväkirjamerkinnät, ei mitään hutaisuja sinne tänne. Virka-autoa ei saa käyttää säännöllisiin edestakaisiin matkoihin kodista virkapaikalle. Joku neropatti on keksinyt tämän kiellon kiertämiseksi ajattaa itsensä aamulla tenniskentälle ja sieltä virkapaikalle. Sama koskee luottokortin käyttöä, jonka jokaisesta ostosta pitää olla tosite. On monia muitakin sääntöjä pomon noudatettavaksi.

Pääsääntöisesti yksityissektorilta rekrytoidut johtajat ovat onnistuneet hyvin tehtävissään julkisella sektorilla


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

4011. Miksi maahanmuuttaja raiskaa

Lyhyt vastaus on, että siksi kuin suomalainenkin. Mutta miksi maahanmuuttaja raiskaa kantaväestöön kuuluvaa useammin, vaatii tarkempaa selitystä?  Asiaan otti kantaa Yle Novosti-tv:ssä rikosoikeuden taannoin professori emerita Terttu Utriainen. Hänen mukaansa joka neljäs tai viides raiskaus on ulkomaalaistaustaisen tekemä. Määrä on häkellyttävän suuri yliedustus tältä tyhmältä. Ulkomaalaistaustasinen raiskaa keskimäärin kahdeksan kertaa useammin kuin suomalainen Utriainen esitti syyksi yllättävän silottelevan tekijän: tällaista sattuu, kun samaan aikaan suuri joukko jouten olevia nuoria miehiä on läjä päin kasassa. Ylen a-studiossa väestöliiton Nina Zardkarami ja kansanedustaja Nasima Razmyar selittävät eroa kulttuuritekijöillä. Esimerkiksi Irakissa mies voi lähteä seuraamaan kiinnostuksensa kohteena olevaa naista kotiovelle osoitteen selville saamiseksi. Suomessa tällainen on vainoamista, siis rikos. Samassa ohjemassa esitettiin OPTUPA:n vuoden 2020 tilasto, jossa ilmeni esimerkik...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *