Siirry pääsisältöön


2595. Halla-aholla on arvoituksellinen kunnioitus valhetta ja Henrikssonilla totuutta kohtaan

Vaalien alla demarien kannalta on hyvä merkki, kun Kiuru on vähentänyt osalta sanan käyttöä puoleen. Äidin kielen opettajani oli minulla parempi, koska hän painotti, että osalta sana voidaan korvata sijamuodolla. Mutta toinen maneeri on säilynyt Kiurun heikossa osaamisessaan lopettaa lause, vaan kuulijan luullessa tarinan loppuvan, aina tulle jotain, joka ei millään tavoin sido jo tullutta puhetta kokonaisuudeksi tai tuo uutta.

Ohisalo tiukkana poliitikkona pitää päänsä kylmänä sivuuttaen turpeen lämmittävän polttamisen aivan, kuin olisi turve olisi jo muuttunut ekologiseksi öljyksi.  

Vasemmiston Arhinmäki mukiloi kokoomusta verokikkailusyytöksien jälkeen köyhien köyhistämisestä kaikilla muistamillaan keinoilla. Orpo ja Häkkänen nousevat vakavina yhtä aikaa pystyyn pyytämään puheenjohtajalta lupaa tupla aikaa selittää, miten vasemmisto kasvattaa jatkuvasti Suomen velkataakkaa, mikä on tulee rouhimaan lastemme tulevaisuuden romukasaksi. Ennen Orpon puhetta Arhinmäki ehtii kiihtyneenä tivaamaan, missä yritysten perustajat luuravat, vaikka kokoomuksen joka toinen sana on yritys ja työpaikka.

Yksinäinen ratsastaja Harkimo tankaa ruttuinen paperi täristen sote ratkaisuksi juuri valmistuneiden lääkäreiden passittamista vuodeksii kunnanlääkäreiksi. Jos ei suostu, valtio ei maksa opintoja. Orpo menee kuiskaamaan Häkkäselle tätä käyttämättä puheenvuoroa, koska idea on   Jungnerin eikä siitä kannata välittää.

Halla-aho ei armoa anna EU-tukipaketin hyväksymiselle, vaan vänkää EU:sta tulevan liitovaltio, joka pamauttaa vähän väliä tukipotkuja laiskoille EU:n etelän maille.

Ikävistä homopuheita tapetille noussut Päivi Räsänen on kääntänyt kelkkansa alkaen monisanaisella ja juuri päättymäisillään olevalla puheellaan selittämän abortin tekemistä vastaan. Hän lääkärin viillon tarkkuudella kommentoi, ettei kaksi viikkoisia lapsia saa tappaa. Räsänen on niin kiihtynyt, että on sanomaisillaan jo ikävä alapään sanaa. Loppusanat ovat niin järisyttäviä, että puheenjohtaja keskeyttää istunnon varttitunniksi.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3307. Ylen Jälkiviisaat raivostui

Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä

3310. Ylen Jälkiviisaat oli hyvin vihainen Soinille

Ylen Jälkiviisaat oli viimoissaan, kun presidentiksi ei valittu kaikkien jyväjemmarien tuntemaa lihansyöjä Tehniä, vaan Studerius. Tämä mies on Soinin sanoin niin suuri, että mennessään Pohjanmaalle hänet pitää pönkätä latoon tunniksi ennen Laihian torin puhettaan. Saman latoon, jossa Sipilä harjoitteli valtiopäivien avauspuhettaan. Siksi siitä tuli sutta ja silppua, vaikka silppukone oli huollossa Keravalla. Kun kaikki alkaa mennä pieleen, siinä mene matalaksi myös Limingan pellot paljastaen samalla kepun suuren haaveen rakentaa mainitun pitäjän merenrantaan Euroopan suurimman lentokentän tuomaan kepun äänestäjiä Kongosta Kulmunia äänestämään. Tästä ladosta tulee myöhemmin pyhäinjäännös inspiroimaan, kuinka puolue paisuttuaan isoksi voi myös samoilla tulilla näivettyä sitruunaksi ilman, että äänestäjät eivät huomaa mitään, sillä niin suuri oli pelko vielä tupailloissakin.  Tällä välin kaikki nuoret miehet olivat jo Mäntsälän kohdalla menossa heinäseipäät olalla etsimään kesämökkejä, j

3237. Ylen eilinen A-talk oli Orpolle floppi, Henrikssonille timantteja

Ylen eilinen A-talk oli pääministeri Orpolle yhtä kujanjuoksua. Hän aloitti monta kertaa urheasti saman tosi virren, kuinka Suomi selviää vain työteolla velkaantumisen ollessa hurja 10 miljardin luokka vuodessa ja korkomenojen kivutessa lähes neljään miljardiin, jne. Saman aikaan Lindtmanin kertasi kerta toisen perään, kuinka yksinhuoltaja Liisalta viedään tuhkatkin pesästä, kun työttömyysturvasta leikataan ja yksinhuoltaja vähennystä typistetään ja ruoan hinta nouse pilviin ja saman aikaisesti rikkaiden verotus kevenee. Tämän levy pyöriessä jatkuvasti Lindtmanin sanoittamana Orpon ilme vaihteli uskollisen papin ja käytettyjen huonekalujen välittäjän ilmeiden välillä. Lopulta vieressä istuva Anna Maja Henriksson otti kylmästi Orpon paikan tämä jäädessä sivustakatsojaksi alkaen rauhallisesti kohta kohdalta käydä läpi, mitä hallitus tekee, jotta iskut eivät osuisi samoin köyhiin ja vähäosaisiin. Henriksson pelasti Orpon katastrofilta.  

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *