Oliko Juha Sipilä pääministerinä kriisijohtaja? Ei ollut. Hänen ensi maneerinsa olivat suoraan kriisijohtajan oppikirjasta, mutta todellinen kriisi puuttui.
Johtamisen teorioita on vuosikymmeniä höylätty yhä fiineimmäksi, ettei jäljellä ole muuta kuin runko ja lastukasa. Tämä on ymmärrettävää, koska jokaisen sukupolven on itse löydettävä oma tapaa johtaa. Tartutaan tässä kiinni yhteen ehkä hiukan vähemmälle esillä jääneeseen kriisijohtamiseen.
Meneillään
oleva EU-apupaketin käsittely eduskunnassa ei sovellu esimerkiksi kriisijohtamisesta
sen saamaan viivytys taktiikan takia, mikä päinvastoin edustaa sarjaa ”me pojat
käytetään samaa harjaa”. Onneksi Halla-ahon porukka huomasi puhemaratonin neljäntenä
päivänä, että sirkushevoset alkoivat syödä areenalta katsojina etäiset haamut
nyökyttelemässä. Hän myös tajusi, että maine, joka oli saavutettu ansaitsematta,
oltiin menettämässä turhan takia. Tämän on puoluejohdon kauhea dilemma. Kriisiä
ei siis tullut.
Historialla
on näytettävänä meille todellinen kriisijohtaja. Hän oli ennen pääministeriksi tuloaan
tavallinen eliitin sälli, joka katseli 19919 eturivissä nenä punaisena kadulla,
kun poliisit lastasivat kärryihin espanjantautiin kuolleita alaluokan ihmisiä.
Ensimmäisessä maailmansodassa hän meriministeriä, kärsi raskaan tappion Sevastopolissa.
Britannian joutuessa toisessa maailmansodassa äärimäiseen pitkäkestoiseen kriisiin Lontoon pommituksien ja Hitlerin sotakoneiston uhan takia pääministeriksi vaihdetiin 1940 Churchill. Hän osasi manipuloida kansan ja sodan johon uskomaan voittoon, koska se oli ainut mahdollinen tie vapauteen. Länsi selvisi voittajan sodasta, jossa keskeisessä asemassa olivat britit. On harmillista, että Churchill tahrasi mainettaan sodan käytännössä ollessa jo ohi pommittamalla Dresdenin maantasolle 40000 ihmisen häipyessä tulen liekkeihin tuhkana taivaalle.
Seuraavissa vaaleissa koneservatiivipuolueen Anthony Eden valittiin pääministeriksi, jonka aikaansaannokset olivat hyvin vaatimattomia.
Kommentit
Lähetä kommentti