Siirry pääsisältöön


2578. Setä Manala Eduskunnassa

Jokaiseen kylän kolkkaan näkyy, että Setä Manala on jo pitkään tehnyt havaintoja, kuinka hallitus ja samalla koko parlamenttirakennus on kuin huojuva talo. Sedän luottomiehet rauhoittelevat tilannetta. Tamminiemen herran seuraaja korkeintaan kevyesti potkaisee nilkkaan pääministeriä hallituksen seuraavassa istunnossa. Tämä päämiehen tapa osoittaa kiitollisuutta koronan hoidosta ja samanaikaisesti moitteita käskyn täyttämättä jättämisestä olla perustamatta koronanyrkkiä, edustavat hänen legendaarista kaksoismaneeriaan.

Päämiestä kiitellään globaalisti tästä nerokkaasta tavasta, jolla samanaikaisesti kiitetään ja kostetaan. Setä Manala mukaan erään suuren maaseutupuolueen puheenjohtaja olisi yöllä pyrkinyt lähes väkisin Kantonimeen puhumaan itselleen pääministerin paikka. Päämies Setä Manalan mukaan oli sanonut, ettei hän pimeässä voi erottaa kumpia kandidaatti on tulossa ja pyytänyt vaimoaan tuomaan lyhtyä. Sisään pyrkijä oli sillä aikaa kadonnut. Aamulla KRP:n päällikkö oli värisevällä äänellä soittanut päämiehelle, että jalan jäljen päälle joku oli kantanut lehmän lantaa. Juttu jäi silleen, vaikka jäljet johtavat maaseudulle. Kun langan päästä ei kuulunut mitään, päällikkö sanoi värisevin huulin, etteivät aihetodisteet riitä näin vakavassa tapauksessa.

Asian tullessa julkisuuteen Setä Manalan ansiosta Päätytalolla kaksi pääneuvottelijaa oli lehti kädessä syyttämässä toisiaan sikamaisten temppujen käyttämisestä päämiehen lepyttämiseksi. Tuntiessaan vastuutta riihen puinnin onnistumisesta ja pelkoa noen tarttumisesta iankaikkisesti kasvoilleen, he menivät armoa pyytämisen eleenä istumaan vierekkäin Helsingin tuomikirkon portaille.  Ehkä heillä oli salainen toive nähdä portaita ylös kiipeämässä entinen piispa Huovinen, jonka he tunsivat armon miehenä. Setä Manala vannoi tarinan olevan totta. -Kysykää vaikka Setä Arkadialta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

3779. Ylen Jälkiviisaat iski Virkkuseen

Ylen Jälkiviisaat iski Saarikiven johdolla suoraan Suomen uuden komisario Virkkusen hänen kaikkiin oppimattomuutensa kohtiin, johon Perho virkkoi, ettei ole yhtä kohtaa vaan on tietämättömyyden saaristo, aivan kuin vankileirein saaristo. Kolmas tuntemattomaksi jäänyt jäsen väitti kiven kovaa, ettei ole kun Turun saaristo, koska muut saaret lantaan maapuolustusstrategisten syiden takia maan tasalle, myös Ahvenanmaa. Näin on presidentti linjannut hiljattain. Saarikivi oli erityisen halukas tuomaan T-Fordeja rapakon takaa tukemaan Virkkusen Suomen kiertuetta, koska näin kansalle luotaisiin kuva Virkkusen kärsivällisyydestä ja havainnollistettaisiin hänen kykynsä hahmottaa, mikä on traktori ja mikä panssarivaunu. Tässä viriäisi myös hänen teknologian osaamisensa taso, koska sadan metrin päästä opetettaisiin erottamaan, mikä on heinäseiväs ja mikä niittokone. Kolmas nainen oli hyvin huolissaan, jos Virkkunen väen väkisin haluasi matkusta Petsamon nikkeli kaivoksille, sillä olivathan ne alun...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *