Lapsuus on monessa mielessä ja tarkoituksessa aivan erityistä aikaa. Siihen ei voi palata, kuten keski-ikäisellä on mahdollisuus alkaa noudattaa kymmenen vuoden takaista elämän tapaansa. Ei se aivan piirulleen tietenkään voi toteutua samankaltaisena, kuin silloinen elämän tyyli, mutta pääpiirteiltään voi ottaa repustaan ne ainekset, mille se sen takainen elämä perustui. Paluusta voi pulpahtaa esille hyvin myönteisiä työkaluja kuten liikunta, terveellinen elämä ja ystävyyssuhteet.
Lapsuus on erityisaikaa. Silloin ladataan kehoa, aivoja ja
mentaliteettia melko pysyviksi loppu elämä varrelle. Jos on normaali jakautuman
mukaan hyvä lapsuus, niin eväät tulevalle elämiselle ovat myös hyvät. Toisaalta
vaikka lapsuus voi olla karikkoinen, se voi antaa rakennuspuita hyvälle
elämälle, muttei aina tasapainoiselle.
Jos joutuu lapsena alistetuksi puhumattakaan hyväksi käytetyksi,
nämä vaativat ponnistelua pääsemään vapaaksi näiden aiheuttamista mieleen
viilletyistä arvista. Toisilla näistä on kuitenkin vaikeaa päästä irti ja
toisilta niiden jäljet jäävät päälle runtelemaan elämää karuksii ja jopa
väkivaltaiseksi, joka leimana on lopulta rikollisuuden stigma. Toiset taas
pääsevät lapsuuden traumoista siinä määrin irti, että elämä näyttää ulospäin
tasapainoiselta, mutta on sisältä rikki. Tällainen henkilö saattaa työpaikalla olla
fiksu työtekijä, mutta kotona tökkii tai vain humalassa pirut porautuvat päähän
sisään ja saman tien ulos.
Ilmeisesti on suuri määrä henkilöitä, jotka pääsevät irti
lapsuus traumoista ja heidän elämänsä on tasapainoista kaikissa tilanteissa.
Tällaiset henkilöt olisivat psykoanalyytikoille aarre aitta sen
selvittämiseksi, miksi he ovat onnistuneet parantumaan lapsuuden haavoista. Todennäköisesti
haavoja on syntynyt, mutta niiden ympärille on muodostunut ilkeät muistot tiiviisti
kätkevät kotelot.
Kuitenkin epäilyjä jää, pystyykö kukaan kätkemään arvet
niin, etteivät niiden alta missään tilanteessa putkahda esille trauma
välähdyksiä. Yö on välähdyksille otollista aikaa. Ne kasvavat ihmisen pyöriskellessä
peittojen seassa suuremmiksi ja merkittävimmiksi, jolloin aamulla tuntuu, ettei
ole nukkunut koko yönä ja edessä olevasta työpäivästä on tulossa surkea.
Tallaiseen noidankehään joutumiselle on yksi hyvä keino. Jos yön meili kääntyy
trauma uralle, niin täytyy pakottaa itsensä ajattelemaan positiivia asioita tai
yksinkertaisesti pakottaa mielensä olla ajattelematta mitään.
Kommentit
Lähetä kommentti